Uutiset

Washington Post: Donald Trumpin maailmankuva syntyi traumoista ja laiminlyönnistä kotona, kertoo presidentin veljentyttö paljastuskirjassa

Donald Trump on hallitsevan isänsä tuotos, kirjassa kerrotaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin maailmankuva syntyi traumoista ja laiminlyönnistä kotona, kertoo presidentin veljentytär tulevassa paljastuskirjassa Too Much and Never Enough: How My Family Created the World's Most Dangerous Man. Kirjasta kirjoittaa kopion saanut The Washington Post tiistaina.

Trumpin veljentytär Mary L. Trump kuvailee Trumpin perheen historiaa traumojen ja musertavan patriarkan, eli Trumpin isän Fred Trumpin riivaamaksi. Kirjassa kerrotaan perheen pään tukahduttaneen Trumpin kyvyn kehittää ja kokea inhimillisen tunne-elämän koko kirjo.

Kirja on osittain historiankuvausta Trumpin perheestä ja osittain psykolologista analyysia tästä, The Washington Post kirjoittaa. Mary L. Trumpilla on lehden mukaan tohtoritason koulutus kliinisestä psykologiasta.

Lapset välttelivät isoisän paheksuntaa

Mary L. Trumpin isä Fred Trump nuorempi kuoli alkoholin liikakäytön seurauksiin vuonna 1981 tämän tyttären ollessa 16-vuotias, The Washington Post kirjoittaa. Presidentti Trump kertoi lehdelle viime vuonna, että hän ja hänen isänsä yhdessä painostivat alkoholisoitunutta Fred Trumpia liittymään perheyrityksen pyörittämiseen, mitä Trump sanoi nykyään katuvansa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Veljentyttären mukaan Trumpin maailmankuvaan vaikutti lapsuudessa pyrkimys välttää isänsä paheksuntaa, halveksuntaa ja pilkkaa. Veljentyttären mukaan Trump on hallitsevan isänsä tuotos. Kirjoittaja sanoo Trumpin olleen täysin tietoinen siitä, että hän välttyy isänsä halveksunnalta samalla, kun se kohdistui hänen isoveljeensä. Kirjoittaja kutsuu isoisänsä käytöstä tyypilliseksi sosiopaatille, The Washington Post kertoo.

Mary L. Trump kertoo The Washington postin mukaan, että hänen isoisänsä lapset valehtelivat tälle jatkuvasti, mutta eri syistä. Hänen isälleen valehtelu oli puolustautumista ja tapa selviytyä, Trump kirjoittaa. Hänen sedälleen valehtelu oli puolestaan itsensä ylentämistä, jonka tarkoitus oli vakuuttaa muut siitä, että tämä on parempi kuin hän itse asiassa oli, veljentytär kirjoittaa.

Kirjan mukaan heikkouden osoittaminen ei tullut perheessä kuuloonkaan. Mary L. Trump kirjoittaa isänsä olleen huumorintajuinen, seikkailunhaluinen ja herkkä, mitä tämä yritti piilottaa perheen päältä. Donald Trumpilla, joka oli seitsemän vuotta veljeään nuorempi, oli runsaasti aikaa oppia katsomalla isoisäänsä nöyryyttämässä vanhinta poikaansa, kirjassa sanotaan.

Kiista perinnöstä

Mary L. Trumpin isän kuoltua perheenjäsenet lupasivat tukea tätä ja tämän veljeä Fred III:tta.

Kun Maryn isoisä Fred vanhempi kuoli, sisarukset eivät kuitenkaan saaneet summaa, joka olisi vastannut heidän isänsä perintöä. Asia vietiin oikeuteen, ja sisarukset sopivat salaiseksi jääneestä summasta Donald Trumpin ja tämän sisarusten kanssa.

The Washington Postin mukaan Mary L. Trump ei kommentoinut setänsä presidenttiehdokkuutta vuonna 2015. Tämän voitettua Mary L. Trump kuitenkin kuvaili tapahtumaa Twitterissä elämänsä kauheimmaksi yöksi ainakin kahdessatoista eri julkaisussa, lehti kirjoittaa. Julkaisut on lehden mukaan poistettu vastikään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirja on määrä julkaista 14. heinäkuuta, kaksi viikkoa alkuperäistä julkaisuajankohtaa aiemmin. Julkaisusta on kuitenkin käyty useita oikeustaisteluja, ja tällä hetkellä julkaisu on epävarmaa Mary L. Trumpille tämän perheen asettaman lähestymiskiellon vuoksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
RANDOM
Trumppi
Kohta 4 vuotta joka saa..na päivä trumppia trumppia ja trumppia joka tuutista.Väärä valinta on jo ymmärretty mutta luulisi jo toimittajien tajuavan että rajansa kaikella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.