Purjeveneestä katkesi masto Hiittisten pohjoispuolella – paikalle pelastusalusten lisäksi helikopteri
Länsi-Suomen merivartiostolla on pitänyt kiirettä maanantaisen myrskyn vuoksi.
Viime yönä purjevene joutui merihätään Gullkronan lähellä.
Maanantai-iltapäivällä vartiosto hälytettiin Kemiönsaareen kuuluvan Hiittisten pohjoispuolelle purjeveneen jouduttua myrskyn silmään. 40-jalkaisesta aluksesta katkesi masto, minkä vuoksi vene oli hallitsematon ja ajautui karille.
Länsi-Suomen merivartioston yksiköiden lisäksi paikalle hälytettiin meripelastushelikopteri sekä Meripelastuksen pelastusristeilijä Jenny Wihuri.
Alus saatiin irrotettua karilta hieman iltapäiväneljän jälkeen. Merivartiosto kertoo Twitterissä, että veneeseen ei syntynyt suuria vuotoja haverissa. Alus hinattiin lähimpään suojasatamaan, jossa vaurioiden tutkiminen jatkui.
Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Tuulen voimakkuus on paikalla noin 15 metriä sekunnissa. Tuulen puuska on paikoin jopa 20 metriä sekunnissa ja merkitsevä aallonkorkeus yli kolme metriä.
Merivartiosto varoittaa merenkulkijoita ja mökkeilijöitä kovan tuulen jatkuessa. Vedenpinta on monin paikoin noussut merkittävästi.
– Viikon aluksi on hyvä käydä tarkastamassa veneiden kiinnitykset ja laiturit, vartiosto muistuttaa Twitterissä.
Uutista päivitetty 18.40: Onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja.