Hongkongissa oikeus ei päästänyt ensimmäistä uuden turvallisuuslain perusteella syytettyä ihmistä vapaaksi
Kiinan erityishallintoalueella Hogkongissa alkoi maanantaina ensimmäinen oikeudenkäynti, jossa istuu syytetyn penkillä uutta turvallisuuslakia rikkonut, kertoi Reuters.
Kiinan viime viikolla hyväksymän turvallisuuslain nojalla protestoijia on mahdollista ottaa kiinni ja syyttää terrorismin lietsomisesta.
Tong Ying-Kit, 23, pidätettiin, sillä hän oli kantanut kylttiä, jossa vaadittiin Hongkongin vapauttamista ja ajanut moottoripyörällään päin poliisia. Hongkongin hallitus sanoi, että uuden lain tulkinnan mukaan iskulause on separatistinen ja siten kielletty.
Tong pidätettiin alle vuorokaudessa siitä, kun turvallisuuslaki oli astunut voimaan. Sosiaalisessa mediassa levisi video, jossa viime keskiviikkona protestiin osallistunut Tong ajoi usean poliisin päälle.
Tong tuli oikeussaliin pyörätuolissa. Hän ei päässyt oikeuteen perjantaina, sillä hän oli silloin sairaalahoidossa onnettomuudesta saamiensa vammojen vuoksi.
Hänelle ei myönnetty takuita, sillä oikeuden mukaan Tong on yhä vaaraksi kansalliselle turvallisyydelle. Jutun käsittely jatkuu lokakuun alussa, ja Tong istuu siihen asti telkien takana.
Laajasti kritisoitu laki
Ihmisoikeusaktivistien mukaan Kiina yrittää lailla tukahdutaa hongkongilaisten vuosikymmeniä jatkueet vaatimukset itsenäisyydestä ja demokratiasta. EU, Britannia ja Yhdysvallat ovat myös tuominneet Kiinan yrityksen kiristää otetta Hongkongista.
Kiinan ja Hongkongin johtajien mukaan laki kohdistuu yksittäisiin ihmisiin eikä sillä ole vaikutusta Hongkongin vapauksiin.
Maanantaina käsitellyssä toisessa jutussa demokratia-aktivisti Joshua Wong kiisti syyllistyneensä toisten yllyttämiseen viime vuonna järjestetyssä hallituksen vastaisessa protestissa.
Myös aktivisti Agnes Chow kiisti yllytyksen samantapaiseen syytteeseen. Heidän juttujensa käsittely jatkuu kuukauden päästä. Molemmat päästettiin vapaaksi takuita vastaa viime vuonna.