Hirvieläinten pyyntilupia yli 20 000 Varsinais-Suomeen – valkohäntäpeurakannan kasvu mahdollisesti pysäytetty
Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen toimialueelle on myönnetty tulevalle metsästyskaudelle 18 513 valkohäntäpeuran pyyntilupaa ja 1 552 hirvenpyyntilupaa. Valkohäntäpeurojen lupamäärää lisättiin noin kahdeksan prosenttia viime metsästyskaudesta.
Haetulla pyyntilupien määrällä valkohäntäpeurakantaa on mahdollista vähentää tavoitteiden mukaisesti, kertoo Suomen riistakeskus tiedotteessaan. Yhteensä hirvieläimille myönnettyjen pyyntilupien määrä ylitti ensimmäistä kertaa 20 000 yksilön määrän.
Luonnonvarakeskuksen kevään arvion mukaan valkohäntäpeurakannan kasvu on Suomessa tasaantunut. Noin 25 prosenttia lajin yksilöistä elää Varsinais-Suomen alueella eli yhteensä noin 27 000 eläintä. Ensimmäistä kertaa arvion mukaan valkohäntäpeurakannan kasvu olisi mahdollisesti pysähtynyt Varsinais-Suomessa, ja kannan pitäminen samansuuruisena edellyttää noin 14 500 peuran kaatamista tulevalla kaudella.
Varsinais-Suomen alueellinen riistaneuvosto pyrkii kannan kasvun pysäyttämiseen huomioiden paikalliset erot.
Varsinais-Suomen hirvikanta oli Luken arvion mukaan kevättalvella reilut 3 500 yksilöä, mikä on noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Metsästäjät hakivat 170 pyyntilupaa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suomen riistakeskus tiedottaa, että haettu lupamäärä antaa hyvät edellytykset tasaisen hirvikannan kehityksen säilyttämiseen jatkossa.