Uutiset

Kaksi kuoli ja kolme loukkaantui ampumisessa Viron Lihulassa

Riitta Salmi
Arkistokuva
Arkistokuva

Virossa lauantaina tapahtuneessa ampumisessa on kuollut kaksi ja loukkaantunut kolme ihmistä. Asiasta kertovat useat virolaismediat.

Viron yleisradioyhtiön ERR:n mukaan ampuminen tapahtui lauantaina illalla Lihulan kylässä Viron länsiosassa Pärnun maakunnassa. Poliisin ensitietojen mukaan Subarua ajanut mies oli ajanut päin kahta autoa ja osunut huoltoaseman seinään. Hieman myöhemmin poliisi sai tiedon Subarua seuraavasta moottoripyöräilijästä ja laukausten äänistä. ERR kertoo, että moottoripyöräilijä oli nähnyt törmäykset huoltoasemalla.

Epäilty 32-vuotias Subaru-kuski oli ampunut kohti moottoripyöräilijää, joka kuoli tapahtumapaikalle. Lisäksi hän ampui kohti toista autoa, jossa oli kaksi aikuista ja kaksi lasta. Autossa ollut nainen, ERR:n tietojen mukaan lasten isoäiti, kuoli ambulanssissa, ja 3- ja 5-vuotiaat lapset loukkaantuivat vakavasti.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viron poliisi on sanonut henkilöauton ohittaneen paikan sattumalta eikä autossa olleilla ole yhteyttä ampumista edeltäviin tapahtumiin..

Tekijän etsiminen aiheutti valtavan poliisioperaation. Kun poliisi tavoitti epäillyn sunnuntain vastaisena yönä, tämä ensin ampui poliisia kohti. Yhteen poliisiin osui, mutta hän ei loukkaantunut.

ERR kertoo syyttäjän sanoneen miehen saavan syytteen murhasta, ja mahdollinen tuomio voi olla elinkautinen. Syyttäjä sanoi epäillyn olleen alkoholin vaikutuksen alaisena. Syyttäjä kertoi ERR:lle myös, että epäilty on aiemmin tuomittu ampumisesta asunnossa luvattomalla aseella sekä räjähteiden hallussapidosta.

ERR:n mukaan epäiltyä ei ollut vielä sunnuntaiaamuna kuultu eikä motiivista ollut vielä tietoa.

Suomessa tapauksesta uutisoivat aiemmin ainakin Iltalehti ja Yle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.