Uutiset

Väitös: Ensiavun työntekijät pelkäävät

 Kuva: Riitta Salmi, TS
Kuva: Riitta Salmi, TS

Lähes kaikki ensiapupoliklinikalla työskentelevät pelkäävät työssään, paljastaa tuore väitöstutkimus.

Tampereen yliopistosta ensi viikolla väittelevän terveydenhuollon maisterin Riitta Mikkolan tutkimuksen mukaan henkilökunnan kokema pelko on usein hetkellistä ja helpottaa tilanteen mentyä ohi.

Sen sijaan pitkään jatkunut pelko liittyy yleensä lääke- tai hoitovirheen kaltaisiin vakaviin tapahtumiin.

Yleisimmin pelkoa aiheuttavat väkivalta- ja uhkatilanteet, potilasturvallisuus, lapsipotilaiden hoitaminen ja elvyttäminen, kiire sekä resurssien ja henkilökunnan riittävyys.

Uhkakuvat liittyvät usein turvattomuuden tunteeseen, uhkaan terveyden menettämisestä tai työtilanteista selviytymiseen.

Tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunta ja lääkärit käyttävät työssään useita erilaisia selviytymiskeinoja. Usein pelkoa aiheuttavat tilanteet hyväksytään osaksi ensiapupoliklinikan työtä. Mikkola nimittää tätä selviytymiskeinoa ongelmasuuntautuneeksi selviytymiseksi.

Lisäksi työkaverin, esimiehen tai puolison kanssa keskusteleminen koetaan hyväksi sosiaaliseksi tueksi.

Mikkolan tutkimus perustuu haastattelu- ja kyselylomakeaineistoon, joka on kerätty kahden yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueiden sairaaloista. Yhteensä 16 sairaalan ensiapupoliklinikan hoitohenkilökunta ja lääkärit osallistuivat tutkimukseen.

LUE LISÄÄ KESKIVIIKON TURUN SANOMISTA

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jonne
Rankemmaksi muuttuu
Auttajan työ ei ole helppoa.
Potilasaines ja heidän "saattajansa" EA-poleilla ovat vuosien saatossa muuttuneet yhä vain useammin arvaamattomiksi ja jopa väkivaltaisiksi.
Tähän lisäksi vielä henkilökunnan riittävyys ja muut haastavat tilanteet.

Sosiaalityöntekijät, opettajat, portsarit ja jopa poliisit saavat työssään kokea päällekäymistä ja uhittelua.

Tämä sama koskee asiakaspalvelutilanteita myös kaupoissa ja kioskeissa joissa on vain yksi työntekijä.

Uhittelua, haistattelua yms.

Suomi muuttuu, mutta tässä kohdassa ei ainakaan parempaan suuntaan.
1970-luvulla elettiin tässä suhteessa vielä lintukodossa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ora et labora
Työn henki on nykään kova
Eiköhän se ole tervettä, että he pelkäävät. Rohkeat pystyvät voittamaan pelkonsa ja toimimaan silti. Työolot pitää silti saada turvattomuutta lieventäviksi.