Uutiset

Stuk: Olkiluoto 3:sta löytyi hyvin merkittävä vika – Rikkinäisiä venttiilejä ja suunnittelupuutteita hätägeneraattorissa

Tähän OL3:n reaktorialtaaseen pitäisi ladata ydinpolttoaine, kun viranomainen myöntää siihen luvan. Vuonna 2005 aloitetusta rakennushankkeesta tulisi samalla ydinlaitos. Kuva viime heinäkuulta.

Olkiluodon rakenteilla olevasta kolmosyksiköstä (OL3) on löytynyt edelleen merkittäviä vikoja ja puutteita. Ydinpolttoaineen lataus näyttää näin ollen siirtyneen muidenkin syiden kuin vain koronaviruksen vuoksi.

Teollisuuden Voima (TVO) jätti huhtikuun alkupuolella polttoaineen latausta koskevan lupahakemuksen. Tuolloin yhtiö kertoi, että lataus ei laitostoimittaja Areva-Siemens-konsortion mukaan onnistu suunnitellusti vielä kesäkuussa, mikä siirtänee edelleen myös sähköntuotannon alkamista.

Projektin etenemiseen liittyi TVO:n mukaan "merkittävää epävarmuutta" erityisesti koronatilanteen vuoksi.

– Koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi on OL3 EPR -työmaalla tehty merkittävissä määrin toimenpiteitä, joilla on pyritty minimoimaan pandemiariskin vaikutukset liiketoimintaan, yhtiö viestitti huhtikuussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Säteilyturvakeskuksen (Stuk) valvontaraportista käy kuitenkin ilmi, että latauksen viivästymisestä ei voi syyttää pelkästään koronakriisin työmaalle aiheuttamia pulmia.

Yksi vikakohde liittyy reaktorin primääripiirin ylipainesuojaukseen.

Paineistimessa on kolme varoventtiiliä, joiden on tarkoitus rajoittaa liiallista paineen nousua. Näitä puolestaan ohjaavat mekaaniset ohjausventtiilit.

Venttiileille tehtiin keväällä tiiveyskoe, jossa yhden ohjausventtiilin todettiin vuotavan. Venttiiliä avattaessa kävi ilmi, että sen kara oli poikki. Kahdessa muussa ohjausventtiilissä havaittiin lisäksi säröjä.

– Havaittu vika on hyvin merkittävä, sillä kyseessä on reaktorin pääkiertopiirin painerajapinnassa oleva laite, joka kuuluu laitoksen korkeimpaan turvallisuusluokkaan, sanoo OL3-käytönvalvontapäällikkö Iiro Paajanen Stukista Lännen Medialle.

– Paineistimen varoventtiiliyksiköiden on toimittava luotettavasti

Vaurioituneet venttiilit on toimitettu Saksaan tarkempiin tutkimuksiin. Asian selvittäminen on edelleen kesken.

– Stuk tarkastaa ennen ydinpolttoaineen latausluvan myöntämistä, että vaurioihin johtaneet syyt on selvitetty asianmukaisesti ja että korjaavat toimenpiteet on tehty hyväksytysti, Stukin kolmannesvuosiraportti huomauttaa.

Paineistimeen liittyy muitakin pulmia, sillä esimerkiksi sen yhdyslinjan liiallista värähtelyä on yritetty ratkaista jo pari vuotta.

Värähtelyongelmaan pureutuvien teknisten toimenpiteiden toteutus on kesken, ja suurin osa ongelmaan liittyvistä aineistoista on edelleen Stukin käsittelyssä.

Stukin tarkastusten perusteella yksikön hätädieselgeneraattoreissa on puolestaan suunnittelupuutteita.

Nämä koskevat lähinnä järjestelmän laitteiden ja osien mitoitusvirheitä. Esimerkiksi moottorien jäähdytysnesteen liityntäpalkeissa on ilmennyt käyttöönottokokeissa säröilyä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tämä on merkittävä puute, Paajanen toteaa.

Kaikki ydinvoimayksikön käyttöä koskevat ohjeetkaan eivät olleet ainakaan vielä huhtikuun lopussa riittävän valmiit ydinpolttoaineen latausta varten.

Stuk on esittänyt uusia vaatimuksia muun muassa vakavaa onnettomuutta koskevasta ohjeistosta sekä laitosautomaation häiriötilanteiden hallinnasta.

Polttoaineen lataus on ydinvoimalan rakentamisessa erittäin merkittävä rajapyykki. Se tekee laitoksesta ydinlaitoksen, vaikka sähköntuotanto alkaakin vasta myöhemmin.

OL3:n ensimmäinen polttoaine-erä kuljetettiin laitospaikalle Eurajoelle talvella 2018.

Päivitetty klo 19.45: Lisätty Stukin Iiro Paajasen kommentit sekä muokattu otsikkoa vastaavasti. Lisäksi korjattu tiiveyskoetta koskeva yksityiskohta.

Tausta

Luottoluokitus laski, riittävätkö varat?

OL3-laitoksen toimittava Areva-Siemens -konsortio ilmoitti huhtikuussa, että se päivittää projektiaikataulua sitten, kun koronapandemian vaikutuksista saadaan lisää tietoa.

Viime joulukuussa toimittaja ennakoi, että polttoaine olisi saatu ladattua jo kesäkuussa. Säännöllinen sähköntuotanto olisi alkanut maaliskuussa 2021.

Uutta aikataulua ei ole vielä kerrottu.

Huhtikuun alkupuolella Teollisuuden Voima (TVO) kertoi, että Areva on aloittanut "toimenpiteiden kartoittamisen" projektin rahoituksen turvaamiseksi yhdessä muiden osapuolten kanssa.

Viikkoa myöhemmin luottoluokittaja Standard & Poor laski TVO:n pitkäaikaisen luottoluokituksen tasolta BB+ tasolle BB.

Luokittaja arvioi, että viivästys polttoaineen latauksessa lisää OL3-projektin kustannuksia.

Lisäviive kasvattaa luokittajan mukaan myös riskiä siihen, että Arevalla ei olisi riittävästi varoja huolehtia kahden vuoden takuuajasta ja kaikista muista vastuistaan.

TVO puolestaan arvioi, että sen jo muutenkin korkea velkaisuus voi viivästyksen vuoksi kasvaa entisestään.

OL3:n piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua vuonna 2009.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Eero Salmenperä
Ranskalaista
Jos jonkun vielä kuulen valtionhallinnossa ehdottavan, että ranskalaisilta, Niin luulen, että alan kaivaa vanhaa torrakkoa ullakon sahanpuruista. Tiedän niitä olevan piilossa edellisen kahakan jäljiltä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eero Salmenperä
Ranskalaisten osaaminen
Silloin, kun Olkiluodon 3. tilattiin ranskalaisilta, niin minulle tuli jo kylmä hiki.
Vanhemmat lääketieteen opiskelijat olivat nimittäin jo kertoneet, että ranskalaiset osaavat tehdä
kunnolla vain ehkäisyvälineitä. Nyt 15 vuoden jälkeen alkaa tuntua, että totta se oli.

Huopis
Gourmet-sähköä tulossa
Hyvä, että tuli nämäkin viat näin "ajoissa" huomattua. Päästään sitten ehkä ensi vuonna jauhamaan sitä arvosähköä, jolla Suomi ja koko EU nostetaan taas ylös koronan suosta. Ollaan iloisia ja tyytyväisiä sitten, kun tämäkin laitos turvallisesti tuottaa jotakin plussan puolelle menevää. Eurajoki tietysti jo kiittää tänne asti ja samoin varmaan raumalaiset.

S.F.
Käyttötarkoituksen muutos
Mitäs jos tuosta tehtäisiinkin suosiolla ihan vain uimahalli. Edellyttäen tietenkin, ettei allas vuoda. Joka tapauksessa tuntuu kovin vieraalta ja huolestuttavalta ajatukselta, että tuohon rakennukseen tuotaisiin jossain vaiheessa ihan oikeaa ydinpolttoainetta.

Muumimamma
Vast: Käyttötarkoituksen muutos
Tiedättekö,mikä on yksi euroopan kallein rakennus?Se on OL3.Nykyinen hinta on jotain 8Miljardia ja kakku paisuu kokoajan,kun se ei tuota mitään,vaan on silkkaa tappiota.Kuka tuonkin lopulta maksaa?Kuluttajat.Enkä voi ylpeillä itseäni,vaikka olinkin rakentamassa kyseistä laitosta.Siellä on lukuisia osia,jotka vanhentuu,vaikka ei laitos ole käynnissäkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajattelija
Vast: Käyttötarkoituksen muutos
Tämä varaan suomi rakentaa sähkön huoltoa?!
Vihreätkin pitävät tätä nykyään hyväksyttävänä! Vaikka itse lähtivät hallituksesta viimeksi kun annettiin lisää ydinvoima lupia. Eli onko vihreiden poliitiinen muisti kuinka pitkä? Vai kääntävätkö muutkin takkiaan kuin Kepu?
Pitäisi myöskin laskea sähköntuotannon koko elinkaari eli jonkin verran luonnon varoja on vaadittu että tämä maailman kallein rakennus on saatu pystyyn. Toiseksi kun rakennetaan yhteen paikkaan joudutaan sähköverkkoa vahvistamaan eli taas aletaan linjaa laajentamaan Eurajoelta etelään jolloin jää paljon metsiä linjojen alle mitäköhän luontoarvoja siinä häviää?
Jos taas tuotettaisiin hajautetusti kaukolämpöä ja sähköä ei tarvittaisi massiivisia investointeja sähköverkkoon eli tuotetaan siellä missä käyttäjät on!

Ja pien ydinvoimaloista en halua edes kuulla. Siis oikeasti joka kunta taajamaan pieni ydinvoimala? Onko Tšernobyl ja Fukushima unohtuneet? Muitakin huonoja esimerkkejä pisaa jos viitsii netistä hakea.

Tuulimyllyjä vain lisää mutta niin kuin jokainen ajatteleen ei minun elinpiiriini! Siis tuhannen lisää niin kuin Kokoomus halusi viimeksi (tällä hetkellä niitä on noin 800 kpl).