Uutiset

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen hakee uudelle virkakaudelle – "7 850 poliisin vahvuus minimimäärä"

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo Lännen Medialle jättäneensä perjantaina hakemuksensa uudelle kaudelle tehtävässään.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen määräaikainen viisivuotiskausi päättyy heinäkuun lopussa. Mies ei malttaisi vielä jättää tehtäväänsä Suomen poliisin johtajana.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen, 60, hakee uudelle toimikaudelle. Kolehmainen kertoo Lännen Medialle jättäneensä hakemuksen viime perjantaina.

– Onhan tämä mieletön näköalapaikka ja yhteiskunnallisesti tärkeä tehtävä, Kolehmainen perustelee.

Kolehmaisen viisivuotiskausi poliisiylijohtajana päättyy heinäkuun lopussa. Hän aloitti työssä elokuussa 2015.

– Aika on mennyt todella nopeasti. Tietojohtamisen, digitalisaation ja strategisen päätöksenteon vahvistaminen ja analyysikyvykkyyden vahvistaminen saivat ansaitsemansa painoarvon poliisin strategian painopisteiden uudistuksessa, Kolehmainen sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Vielä on paljon jäljellä kehitystyötä, jota haluaisin olla johtamassa myös uudella kaudella, jos minut nimitetään tehtävään.

Sisäministeriö julisti poliisiylijohtajan paikan haettavaksi huhtikuun lopussa.

Paljon on tapahtunut maailmassa myös poliisin näkökulmasta viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana.

– Vuoden 2015 turvapaikanhakija-aalto, Turun terrori-isku, Vihdin poliisisurma, Kuopion miekkaisku, poliiseihin kohdistuneet murhayritykset Porvoossa, EU-puheenjohtajuuskausi ja nyt korona, Kolehmainen luettelee.

– Kun aloitin tehtävässäni, yksi päätavoitteistani oli järjestää pääkaupunkiseudun huumerikostorjunta uusiksi ja sen olemme pystyneet myös tekemään.

Kolehmaisen mukaan tämä on hyvä esimerkki kehitystyöstä, jolla poliisista on määrätietoisesti luotu vielä aiempaa yhtenäisempi johdettu kokonaisuus.

– Esimerkiksi toimintatavat, tilannekuva, osaaminen, lainsäädäntö ja välineet tulee olla koko valtakunnassa samalla viivalla, jotta pystymme vastaamaan monimuotoistuviin tarpeisiin, joita jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö poliisille asettaa.

– Voi sanoa, että nykyisellä kaudellani maailma ja yleinen turvallisuusympäristö ovat muuttuneet nopeammin ja laajemmin kuin koskaan 38 vuotta kestäneellä urallani. Muutos on ollut myös osin ennakoimatonta, jonka vaikkapa koronapandemia on globaalisti osoittanut, Kolehmainen sanoo.

Kolehmainen korostaa, että poliisilla on oltava valmius antaa turvaa kaikille, kaikkina aikoina.

Hallitusohjelma on luvannut vahvistaa poliisin resursseja 300 poliisilla. Tämä tarkoittaisi, että vuoteen 2022 mennessä poliiseja oli 7500.

Kolehmainen kertoo, että ensimmäiset 60 lisäpoliisia on jo sijoitettu tänä vuonna tehtäviinsä.

– Osa heistä sijoitettiin EU:n matkustajarekisteridirektiivin eli niin kutsutun PNR-direktiivin mukanaan tuomiin tehtäviin, johon poliisille ei kohdistettu erityisresurssia, Kolehmainen kertoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Loput menivät hälytystoiminnan vahvistamiseen ja ennalta estävään työhön erityisesti lapsiin kohdistuvien rikosten tutkintaan ja jaettiin tasaisesti kaikille poliisilaitoksille.

Kolehmainen toivoo, että lupaus lopuista poliiseista toteutuu. Näiden sijoittelusta ovat suunnitelmat käynnissä.

– Hallintovaliokunta on puhunut pitkään poliisien määrän lisäämisestä noin 7850 poliisiin vuoteen 2025 mennessä. Itse näen, että se olisi minimimäärä.

Kolehmainen korostaa, että poliisin henkilöstö on sen tärkein voimavara ja onnistumisen avain.

– Kyse on veronmaksajien turvallisuuteen satsaamisesta, Kolehmainen painottaa.

Viime kuukaudet ovat olleet poikkeuksellisia koko maailmassa ja niin myös Poliisihallituksessa. Kolehmainen sanoo, että koronaepidemian hillitsemiseksi käyttöönotettu valmiuslaki ei kuitenkaan ole lisännyt poliisin toimivaltaa.

– Tehtäviä ja uudenlaisten operointitilanteiden määrää se on tietenkin lisännyt. Lakikirjaa on luettu tarkasti, sillä kiireessä ja vauhdissakin on tärkeää, että lain soveltaminen on juridisesti kestävää ja ihmisten oikeusturvasta huolehditaan, Kolehmainen kertoo.

Kolehmainen nostaa esiin Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n tuoreen selvityksen suomalaisten luottamukseen yhteiskunnan eri toimijoihin koronakriisin keskellä.

– Eniten suomalaiset luottavat sen mukaan poliisiin, noin 85 prosenttia. Tuloksesta ja suomalaisesta poliisista voi olla ylpeä. Poliisi on onnistunut toimimaan kriisin keskellä kansalaisten luottamuksen arvoisesti.

– Luottamusta rakennetaan joka päivä kaikessa työssä, jonka poliisi tekee vaikkapa kentällä, rikostorjunnassa ja lupatiskillä. Onnistuminen kansalaisrajapinnassa on tärkeä tuntosarvi ja poliisitoiminnan onnistumisen mittari.

Vielä muutama viikko sitten Poliisihallitus arvioi, että kevään aikana koronaan tulee sairastumaan jopa 30–40 prosenttia poliisin henkilökunnasta. Nyt tämä ei näytä toteutuvan, sillä Kolehmaisen tietojen mukaan sairastuneiden määrä on toistaiseksi laskettavissa kahden käden sormissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– En osaa sanoa, mistä vähäinen sairastavuus johtuu erityisesti, kun huomioidaan poliisien asiakaskontaktien määrä. Ovatko sitten ohjeistuksemme esimerkiksi maskien käytöstä, autojen desinfioinnista ja käsihygieniasta tehonneet.

– Onneksi kuitenkin näin. Toivottavasti tilanne pysyy hyvänä jatkossakin, Kolehmainen sanoo.

Fakta

Ylijohtaja vastaa poliisista

Poliisiylijohtaja johtaa koko Suomen poliisia ja nimityksen tehtävään tekee Suomen hallitus.

Tehtävä on määräaikainen ja nimitys tapahtuu enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Virkaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, monipuolinen kokemus poliisitoimesta ja käytännössä osoitettu johtamistaito ja -kokemus.

Kielitaidon edellytyksenä on erinomainen suomen, hyvä englannin ja tyydyttävä ruotsin kielen taito.

Virkaan voidaan nimittää ainoastaan Suomen kansalainen.

Näytä lisää
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kalle
Joopa joo
No ehkä Helsingissä on onnistuttu.Turussa huumehörhöt touhuaa eikä juuri poliisia näy.Ja samoin
suureneva puliveivari porukka.Kaiken kaikkeaan tämän kylän keskusta alkaa olla aika vastenmielinen
paikka.Siksi käyn vain ja ainoastaan jos on asiaa.Muuten pysyn poissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vaihtoon vaan
Eiköhän Kolehmainen ole tehtävänsä tehnyt ja tilalle tulee valita uusi ja paremmin suomalaisten turvallisuudesta huolehtiva poliisiylijohtaja.
Vaikka toisaalta, voisihan Kolehmainen toki jatkaa eläkeikään asti valtion palveluksessa vaikkapa Paraisten taikka Tarvasjoen nimismiehenä.