Lehti: Rumsfeld siteerasi raamattua sotaraportteihin
Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld ymppäsi rutiininomaisesti sotaisia lainauksia Raamatusta huippusalaisten tiedusteluraporttien kansiteksteihin, kertoo aikakauslehti GQ.
Tavoitteena oli lehden mukaan epäsuorasti vaikuttaa hartaana uskovaisena tunnetun presidentti George W. Bushin päätöksentekoon.
Esimerkiksi pian Irakin sodan alkamisen jälkeen, 31.3. 2003, päivätyn raportin kannessa on kuva amerikkalaistankista aavikolla ja sen yllä jae Uuden Testamentin efesolaiskirjeestä: "Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen."
Lehden mukaan monet Pentagonin väestä pelkäsivät, että jos asia vuotaa julkisuuteen kesken sodan, se heikentäisi raskaasti Yhdysvaltain mainetta muslimimaissa.