Uutiset

Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen HVK:n Lounema pahoittelee virheitä

ARTTU LAITALA
Huoltovarmuuskeskuksen Tomi Lounema selvitti maskikauppoja medialle torstai-iltana.

Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Toni Lounema avasi torstai-iltana medialle vyyhtiä, johon HVK ajautui korona-ajan villeillä terveydenhuollon suojavälinemarkkinoilla.

Suomen Kuvalehti kertoi keskiviikkona Tiina Jylhän ja Onni Sarmasteen riitelevän viiden miljoonan euron maksusta.

Lounema paljasti totuuden olevan vieläkin erikoisempi. HVK oli tehnyt viiden miljoonan euron kaupat sekä Jylhän että Sarmasteen kanssa.

Sarmasteen lasti tuli tiistaina Suomeen, mutta kahden miljoonan suojamaskin ja parinsadantuhannen hengityssuojaimen laatu ei ollut, mitä piti. Ne eivät kelpaa sairaalakäyttöön.

Jylhälle Viroon mennyt maksu on puolestaan jäädytetty. Siksi Jylhä luuli sen menneen väärin perustein Sarmasteelle.

Huoltovarmuuskeskus yrittää setviä, miksi Sarmasteen tavara ei ollut mitä piti, ja mitä Jylhän tilaukselle tehdään.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkia Sarmasteen tilaukseen kuuluvia hengityssuojaimia ei vielä saatu, sillä niitä tilattiin 1,1 miljoonaa kappaletta.

Pääsiäisen jälkeen Suomeen on tulossa useita suojavälinetilauksia. Nämä on Louneman mukaan tehty lukuisten muidenkin toimijoiden kanssa. Nimiä Lounema ei vielä julkista, mutta vakuuttaa niiden tulevan julki aikanaan.

Rahaa on hankintoihin käytetty jo kymmeniä miljoonia euroja, eli runsaasti enemmän kuin Jylhälle ja Sarmasteelle yhteensä maksetut kymmenen miljoonaa euroa.

Yhden suojainkoneellisen hinta on joka tapauksessa useita miljoonia euroja tässä markkinatilanteessa.

– Olemme valitettavasti poikenneet normaalista hankintaprosessista. Huoltovarmuuskeskuksen hallitus päätti tilata ulkopuolisen tarkastuksen jo tehdyistä kaupoista, Lounema sanoo.

Hän on toimittanut selvityksen HVK:n hallitukselle, joka aikanaan vastaa työministeri Tuula Haataisen (sd.) selvityspyyntöön.

– Jatkossa on oltava tarkempi, Lounema myöntää.

Osittain HVK:n tehtävää on vaikeuttanut se, että sairaanhoitopiirit ovat tehneet suoria kauppoja vakiotoimittajiensa kanssa.

HVK ei ole järkeä kilpailla sairaanhoitopiirien kanssa kaupoista, vaan se on pyrkinyt ostamaan suojaimia muilta tahoilta. Samoilla markkinoilla ovat nyt maailman muut maat, hinnat nousevat ja laatu on arvoitus.

– Kyseessä ovat myyjän markkinat. Isot, nopeat ja rikkaat syövät muut.

Lounema on pahoillaan siitä, että heidän virheensä johti ongelmiin suojainten tuomisessa terveydenhoidon käyttöön.

– Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua, Lounema vastaa kysymyksiin erostaan.

– Vastuu kuuluu Huoltovarmuuskeskukselle ja toimitusjohtajana minulle.

Hänen mukaansa HVK jatkaa suojainten hankkimista maailmanmarkkinoilta näiden oppien myötä. Tavoitteena on yhä palvella terveydenhuoltoa ennen kuin kotimainen suojaintuotanto on saatu täyteen vauhtiin toukokuun puolella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (17)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Myyjän markkinat
Täytyy olla todellinen pula maailmalla näistä suojanaamareista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hapansilakka-liike
Vast: Myyjän markkinat
No mitä pienistä, kunnon bonuksia odotellessa.🐖
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalle
Seli seli
Lounema ei tajua edes erota kaamean mokan johdosta.Mikä on kyllä ennenkuulumatonta.
Kuuluu samaan sarjaan erään Pääministerin kanssa:Puhun niin totta kuin osaan.
Näin korona-Suomessa hoidellaan asioita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Seli seli
Miten Louneman ero nyt korjaisi virheen? Oppositio on huutanut koko ajan suojamaskien perään, että hankkikaa lisää hinnalla millä hyvänsä, nyt on kiire!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Seli seli
Nyt Louneman on pakko erota, kun menetti pääministerin luottamuksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Seli seli
"Oppositio on huutanut koko ajan suojamaskien perään, että hankkikaa lisää hinnalla millä hyvänsä, nyt on kiire!"
----
Oppositio, kuten muutkin täysjärkiset, ovat huutaneet suojamaskien perään, ei roskan perään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tarkkailija
Kiina hyötyy?
Jotenkin tämä nyt tuntuu erikoiselta, että koko sotku sai alkunsa Kiinasta ja nyt sama maa hyötyy tilanteesta myymällä ylihintaan alilaatuisia suojavarusteita. Ja on vielä saanut jo itse tämän viruksen kuriin. Ainakin omien sanojensa mukaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Kiina hyötyy?
Mitä tapahtuisi, jos korona olisi lähtenyt esim. Italiasta? Potisiko koko EU syyllisyyttä ja lahjottaisi hengityssuojaimia koko maapallon väestölle ja Suomi EU:n nettomaksajana osallistuisi riemumielin rahoittamaan tätä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lokki
Totaalinen munaus, josta pitää kantaa vastuu
Ei meidän firmassa hyväksyttäisi pikkufirmojen tarjouksia miljoonaluokan kaupoista. Luulisi herätyskellojen soivan kun firma, jonka liikevaihto on joitakin hassuja satojatuhansia euroja, tarjoaa yht äkkiä miljoonaluokan kauppaa. Ja luottotiedotkin ovat kyseenalaisia.

Ja miten ihmeessä voidaan ostaa sokkona tarkastamatta tuotteita, joista ei tiedetä yhtään mitään. Ei mitenkään, ainakaan meidän firmassa. Jos puhutaan 10 miljoonan euron kaupasta, niin ilman muuta laatu käydää varmistamassa paikan päällä ennen kuin sopimus allekirjoitetaan. Päivän parin viive ei voi olla niin suuri asia, ettei sitä voisi tehdä.

Mun vastuualue on vain luokkaa 10 miljoona euroa enkä mitenkään voisi ottaa vastuuta tuotteiden laadusta käymättä paikan päällä. Mutta näköjään jotkut voi.

Nyt on kyse valtion ammattilaisista. Vastuu on suuri. Sen vastuun kantaminen vaatii eroamista työstä, jota ei kykene hoitamaan. Niin minä olisin tehnyt jos olisin hävinnyt 10 miljoonaa euroa toisten rahoja.

Ja seuraavat 10 miljoonaa euroa ja seuraavat ja seuraavat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Totaalinen munaus, josta pitää kantaa vastuu
Tämä oli jo virhe numero kaksi. Ensimmäinen oli, että huoltovarmuusvarastoissa oli kelvottomia maskeja, joiden kuminauhat olivat hapertuneet. Nykyisin, kiitos myrkkysäännösten, kumilaatu ei ole kovinkaan kestävää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Totaalinen munaus, josta pitää kantaa vastuu
Valtio omistaa firman nimeltä Suojalaite Oy joka on toiminut työsuojelualalla vuosikymmenet ja hengityssuojainten osto ja myynti on kuulunut toimenkuvaan kaiken aikaa.Mutta tätä tai mitään muutakaan alan pitkäaikaista kotimaista toimijaa ei kelpuutettu yhteistyökumppaniksi HVK:n hankinnoille vaan valittiin silikonirinnoista tunnettu virolainen toimia.Vaikea sanoa kumpi on huolestuttavampaa,se että on oltu täysin kykenemättömiä vai se että joku on saanut jotain hyötyä tästä veronmaksajien rahojen hukkaamisesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää