Kansainväliselle avaruusasemalle singahti uusi kolmikko
Kansainväliselle avaruusasemalle lähti myöhään tiistaina kolmen hengen miehistö Kazakhstanin Baikonurista.
Venäläisten Sojuz-raketti vie asemalle venäläisen komentajan sekä Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan ja eurooppalaisen Esan insinöörit. Puolen vuoden komennukseen kuuluu lukuisia avaruuskävelyjä ja USA:n rahtialuksen vierailu.
Raketti suuntasi tällä kertaa oikoreittiä, jonka ansiosta matkaan oli määrä mennä kahden päivän sijasta kuusi tuntia. Tämä harvemmin käytetty kiertorata rasittaa astronauttien kehoa tavallista enemmän. Sitä kuitenkin testattiin aiemmin tänä vuonna onnistuneesti.
TS-STT