Venäjällä mielenosoitus homojen oikeuksista johti pidätyksiin
Venäjällä Moskovan keskustassa pidetty mielenosoitus johti noin kolmenkymmenen ihmisen pidätykseen lauantaina. Pidätettyjen joukossa oli sekä homojen oikeuksia puolustaneita että niitä vastustaneita.
Maan perustuslaissa taataan sanan- ja kokoontumisvapaus, mutta Moskovan viranomaiset ovat toistuvasti torjuneet homoaktivistien pyynnöt järjestää kulkue kaupungissa.
Venäjän parlamentti puolestaan on jo antanut alustavan hyväksyntänsä sille, että ”homoseksuaalisen propagandan” levittäminen alaikäisille kiellettäisiin.
Lauantaina muutamia kymmeniä mielenosoittajia kokoontui parlamentin edustalle. Paikalle oli tullut myös mielenosoituksen vastustajia, joilla oli mukanaan uskonnollisia symboleja.
Homoseksuaalisuus oli Venäjällä rikos vuoteen 1993.
TS–STT