Uutiset

Suomessa vieraileva Lavrov: "Ymmärrämme pakolaisongelman, mutta emme lopeta sotatoimia Syyriassa"

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov keskustelee ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa maailmanpolitiikan lisäksi Suomen ja Venäjän kahdenvälisistä suhteista.

Venäjä ymmärtää, että EU:lla on suuri huoli vuoden 2015 pakolaiskriisin toistumisesta, mutta se ei aio vähentää sotatoimia Syyriassa.

– Emme voi lopettaa taistelua terrorismia vastaan pakolaisongelman ratkaisemiseksi, Lavrov sanoi tiistaina Helsingissä.

Lavrovin mukaan pakolaiskriisi alkoi oikeastaan vuonna 2011, kun Libyan diktaattori Muammar Gaddafi surmattiin.

– Silloin syntyi musta aukko, jonka läpi kulkee etelään aseita, ihmisiä ja huumeita, ja pohjoiseen pakolaisia, Lavrov sanoo.

Lavrov syytti länsimaita siitä, että nämä halusivat kukistaa Gaddafin niin voimakkaasti, että liittoutuivat hämärien järjestöjen ja jopa terroristien kanssa.

– Sama on toistunut Syyriassa. Syyrian laillinen hallitus pyysi meiltä apua vuonna 2015, minkä vuoksi Venäjä on sijoittanut sinne asevoimia.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) puolestaan sano, että Syyrian tilanne on täysin epäinhimillinen.

– Vetoamme osapuolin, että alueelle saataisiin tulitauko ja pakolaisille välitön apu, hän sanoi.

Lavrov tapasi ulkoministeri Haaviston lisäksi myös presidentti Sauli Niinistön. Myös Niinistö ja Lavrov keskustelivat Syyrian ja Idlibin tilanteesta sekä sen aiheuttamasta humanitaarisesta hädästä. Niinistön mukaan siviilien kärsimyksen välitön lopettaminen on välttämätöntä.

Idlibin lisäksi esillä olivat Itämeren vakaus, Venäjän P5-huippukokousaloite sekä asevalvonta.

Toinen Haaviston ja Lavrovin keskeinen keskustelunaihe liittyi Itä-Ukrainan kriisiin. Kumpikin ulkoministeri sanoi, että Minskin sopimusta on syytä kunnioittaa.

Venäjän ja Ukrainan välisessä vuoden 2015 Minskin sopimuksessa sovitaan muun muassa täydellisestä tulitauosta, ulkomaisten joukkojen vetämisestä Ukrainasta sekä vankienvaihdosta.

Monet ehdoista eivät ole toteutuneet. Itä-Ukrainassa jatkuu pattitilanne, jossa Ukrainan hallinnon sekä Venäjän tukemien kapinallisten joukot ovat jumissa juoksuhaudoissaan, vaikka varsinaisia taisteluita ei juuri käydä.

Haavisto toteaa, että Minskin sopimuksen edistämiseen on nyt hieman paremmat mahdollisuudet, koska etenkin Ukraina on antanut signaaleja sopimuksen eteenpäin viemisestä.

Lavrovin mukaan Ukraina on osapuolista se, joka ei suostu noudattamaan Minskin sopimusta.

Ukrainan konflikti vaikuttaa yhä tuntuvasti EU:n ja Venäjän suhteisiin, Haavisto huomauttaa. EU jatkaa Venäjän vastaisia pakotteita, jotka asetettiin, kun Venäjä valtasi Ukrainalta Krimin niemimaan.

Haaviston ja Lavrovin keskusteluilla tuskin on kummoista merkitystä Syyrian ja Turkin välillä kiihtyneiden sotatoimien kannalta, Venäjä-asiantuntija, hybridiuhkakeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith arvioi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Lavrov on jo pidempään ollut Syyrian kysymyksessä enemmän viestinviejänä kuin päätöksentekijänä, Smith sanoo.

Smith sekä Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta arvioivat, että Venäjä haluaa EU:n pysyvä loitolla.

– Venäjä on vahvemmilla niin kauan kuin länsimaat eivät ole suoraan mukana Syyrian ja Turkin tilanteessa, Smith toteaa.

Alaranta uskoo, että EU:n rooli Syyrian ja Turkin sotatoimien hillitsemisessä jää vähäiseksi.

Seuraava merkittävä askel tilanteen ratkaisemisessa nähdään Alarannan arvion mukaan perjantaina, kun Venäjän ja Turkin presidentit Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdogan tapaavat.

– Taistelut jatkuvat todennäköisesti enemmän tai vähemmän ennallaan ainakin Putinin ja Erdoganin tapaamiseen asti, Alaranta sanoo.

Suomen ja Venäjän suhteista ulkoministerien keskustelussa nousevat Haaviston mukaan esiin ainakin ilmastotoimet ja esimerkiksi musta hiili, jolla on merkittävä vaikutus arktisen alueen lämpenemisen kannalta.

Kahdenvälisiä suhteita Haavisto luonnehtii erittäin hyviksi.

– Suhteet ovat kunnossa ja viranomaisyhteistyö toimii hyvin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
AKurkinen
👎🏻
Putinin pikku sylikoira ! Parempi kun ei tulis !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Antsu
Kiva
leikkiä sotaleikkejä ja kokeilla uusia aseita, tätä harrastaa muutkin kuin venäjä.

Leif Michaelsson
Kiva pommittaa mutta kuka siivoaa jäljet
USA, Venäjä, Ranska ynnä muut kyllä pommittavat mielellään mutta jälkien siivoaminen jätetään saamattomalle EU:lle.

Julle
Lavrov on Venäjän kokeneimpia ministereitä
Suomalaisten päättäjien olisi viisasta kuunnella herkällä korvalla viestintuoja Lavrovia. Toki hänkin on vain ihminen josta löytyy myös inhimillinen puoli. Miten Lavrov pystyi tuomaan sanomansa suomalaiselle sekalaiselle seurakunnalle jää nähtäväksi. Toki Lavrov on yksi Venäjän kokeneimpia ministereitä joka osaa olla kuin kala vedessä eri tilanteissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Lavrov on Venäjän kokeneimpia ministereitä
Millainen keli tänään oli Pietarissa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Zädäm
Vast: Lavrov on Venäjän kokeneimpia ministereitä
No, muuttajat voinevat sitten näin muodoin valita kohdemaansa Venäjän ja EU:n väliltä?
Kovasti kumminkin on paineita ja hikoiluttaakin niin, että täytyy oikein hiukan pöllyttää. Kyllä väkiluvut täytyisi nyt saada kaavaan nimittäjän paikalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.