Automatia myydään käteisen rahan käsittelyyn erikoistuneelle Loomis AB:lle
Automatia Pankkiautomaatit myydään käteisen rahan käsittelyyn keskittyneelle pörssiyritykselle, Loomis AB:lle. Osakekannan myyvät Danske Bank, Nordea ja OP Ryhmä. Kaupan yhteydessä myyjät ovat sopineet uusista, pitkäaikaisista palvelusopimuksista ja säilyvät Automatian asiakkaita.
– Kansainvälisesti käteisen ja maksamisen palveluihin keskittynyt uusi omistaja pystyy varmistamaan Automatialle edellytykset käteispalveluiden tarjoamiseen myös jatkossa. Uusi omistusrakenne selkeyttää Automatian roolia itsenäisenä asiantuntijana ja palveluntarjoajana. Kuluttajille kauppa ei aiheuta muutoksia palveluihin, Automatian hallituksen puheenjohtaja Petri Nikkilä kertoo tiedotteessa.
Loomis AB:lla on toimintaa yli 20 maassa ja se työllistää noin 25 000 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2019 21 miljardia kruunua. Suomessa yhtiöllä on 10 toimipistettä ja noin 500 työntekijää.
– Saamme Automatiasta osaamista ja kokemusta käteisautomaattipalveluista sekä digitaalisista maksujärjestelmistä. Tämä on meille mahdollisuus laajentaa tarjontaamme käteisautomaateilla, Loomis AB:n pääjohtaja Patrik Andersson sanoo.
Kaupan toteutuminen vaatii vielä viranomaisten – muun muassa Kilpailu- ja kuluttajaviraston – hyväksynnän.
Otto-automaattiverkostoa ylläpitänyt ja kehittänyt Automatia perustettiin vuonna 1994. Automatian omistajapankit ovat tarjonneet asiakkailleen mahdollisuuden nostaa rahaa myös kauppojen.
Nordea ja OP hankkivat kaupan yhteydessä oikeudet Automatian omistamaan Siirto-brändiin. Pankit jatkavat palvelun tarjoamista asiakkailleen entiseen tapaan.