Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
Teneriffalla karanteenissa olevassa H10 Costa Adeje Palace -hotellissa on vahvistettu ainakin neljä koronavirustartuntaa. Espanjalaisen El Pais -lehden mukaan kaikki tartunnan saaneet ovat italialaisia.
Hotellissa on tiettävästi karanteenissa myös 20 suomalaista turistia. Kaikkiaan hotellissa kerrotaan olevan vieraita jopa noin 700.
Italiassa on todettu tähän mennessä kaikkiaan noin 280 koronatapausta ja 10 siitä aiheutunutta kuolemaa.
Etelä-Korea kertoi varhain keskiviikkoaamuna, että maassa on havaittu 169 uutta koronavirustartuntaa. Yksi virustartunnoista on todettu Yhdysvaltain joukkojen sotilaalla, uutisoi muun muassa New York Times.
Japanissa Tokion Yomiuri Giants-baseball -joukkue pelaa kaksi otteluaan tyhjällä stadionilla koronan leviämisen pelossa.
Tokion kesän olympialaisten valmistelut jatkuvat, mutta esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksia ja isoja väkijoukkoja kerääviä tapahtumia, kuten Tokion maraton, on rajoitettu.
Iranissa koronaviruskuolemien määrä nousi maan viranomaisten mukaan tiistaina 16: een. Iranin apulaisterveysministeri on tartunnan saaneiden joukossa.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC puolestaan varoittaa, että koronavirus alkaa levitä maassa hyvin suurella todennäköisyydellä ja kehottaa kansalaisia varautumaan.
Tohtori Anne Schuchat CDC:stä arvioi, että koronatilanne maailmalla viittaisi todennäköisesti pandemiaan.
– Kysymys ei kuitenkaan ole ensisijaisesti määritelmästä. Kysymys on siitä, milloin ja kuinka monta ihmistä saa tartunnan, Schuchat sanoi.
Myös Euroopassa uhka koronan laajemmasta leviämisestä on noussut selvästi viime viikosta.
Tiistaina virus levisi uusiin eurooppalaisiin maihin, kun Kroatiassa, Sveitsissä ja Itävallassa havaittiin maiden ensimmäiset tartunnat.
– Italian tilanne nostaa todennäköisyyttä, että muuallakin Euroopassa saatetaan nähdä lisää koronatartuntoja. Italian tartunnat eivät silti anna syytä julistaa, että virus leviää tässä ja nyt koko Eurooppaan, sanoi johtava asiantuntija Jussi Sane Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) tiistaina.
Sanen mukaan koronaviruksessa on potentiaali laajentua pandemiaksi, mutta tällä hetkellä sellaista ei ole päällä.
Hän huomauttaa, ettei Italian tartuntaketjuista tiedetä vielä riittävästi, jotta kyettäisiin arvioimaan, kuinka paljon riski viruksen leviämisestä on noussut Euroopassa.
Suomen hallitus käy tänään läpi Suomen varautumista koronaviruksen osalta. Asiasta kertoi pääministeri Sanna Marin (sd.) Twitterissä.
Varautumisesta annetaan torstaina pääministerin ilmoitus eduskunnalle. Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käy läpi koronatilannetta.
Maailman terveysjärjestö WHO kehotti tiistaina valtioita valmistautumaan paremmin koronaviruksen leviämiseen.
Viime viikkoina esimerkiksi Euroopassa levinneet tartunnat eivät WHO:n mukaan todennäköisesti enää ole peräisin Kiinan-vierailuilta, mikä oli lähes kaikkien aiempien tartuntojen lähde. Nyt tartunnat ovat useimmin peräisin esimerkiksi toisilta Italiassa tai Etelä-Koreassa oleskelevilta ihmisiltä.
THL:n Sane huomauttaa, että kaikki epidemiat päättyvät jossakin vaiheessa. Tulevia viikkoja voi Sanen mukaan pitää ratkaisevina viruksen leviämisen ennustamisessa, kun taudista saadaan tarvittavia lisätietoja.
Samalla saadaan tarkempaa tietoa kuolleisuudesta. Tähän asti valtaosa, yli 80 prosenttia, raportoiduista tapauksista on ollut lieviä.
Koronavirukseen kehitetään rokotteita, mutta niistä ei ole estämään viruksen leviämistä vielä pitkään aikaan.
– Kuluu vähintään useita kuukausia, että rokotteita voitaisiin saada ylipäätänsä laajempaan testikäyttöön, Sane sanoo.
Koronaviruksen hoitoon kehitetään tällä hetkellä myös useita lääkkeitä. Niiden tehosta ei toistaiseksi ole kunnollista näyttöä.