Muut nuorisojärjestöt kääntävät selkänsä perussuomalaisille nuorille: “Emme tee yhteistyötä fasistien kanssa”
Kotimaiset poliittiset nuorisojärjestöt ottavat perussuomalaisten nuorten varapuheenjohtajan fasismipuheet vakavasti.
Porilainen Toni Jalonen pöyristytti puoluekenttää viikonloppuna julistautuessaan fasistiksi Etnofutur-konferenssissa Tallinnassa.
Perussuomalaiset ovat maanantaina jättäneet Jaloselle selvityspyynnön asiasta.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Asseri Kinnunen on kommentoinut medialle, ettei tuomitse varapuheenjohtajansa puheita, vaikka ne eivät edustakaan järjestön arvoja.
Tiistaina poliittiset nuorisojärjestöt Kokoomusnuoret, Demarinuoret, Keskustanuoret, Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, KD Nuoret ja RKP-nuoret kertoivat yhdessä tuomitsevansa PS-Nuorten riveissä esiintyvän fasismin.
– Emme voi missään tapauksessa tehdä yhteistyötä fasistisiksi julistautuvien henkilöiden tai järjestöjen kanssa, järjestöjen puheenjohtajat kommentoivat yhteisessä kannanotossaan.
Tiistaina Jalonen otti itse kantaa asiaan Twitterissä. Tviitissään varapuheenjohtaja kertoo syyttävän sormen osoittavan häneen, koska järjestelmään tarvitaan joku, jota syyttää, ja hän kertoo aina totuuden.
Moderates need people like me so they can point their fingers and say, "That's the bad guy." So, what does that make them? Good? They're not good. They just know how to hide, how to lie. Me, I don't have that problem. Me, I always tell the truth. So say good night to the bad guy! pic.twitter.com/GyrbZKLpxu
— Toni Jalonen (@TJJalonen) February 25, 2020
Nuorisojärjestöt korostavat niiden toiminnan pohjaavan liberaalin demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen.
Muun muassa Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula kertoo järjestönsä vaativan perussuomalaisten ja sen nuorisojärjestön siivoavan riveistään fasistit ja etnonationalistit. Myös keskustanuoret vaativat puolueen jäsenistön uudelleenarvioimista.
– Ennen sitä millekään yhteistyölle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä, Pajula korostaa tiedotteessa.
– Historiasta löytyy vakavia esimerkkejä siitä, mihin fasistiset voimat ovat johtaneet, kesktanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen lisää.
Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi muistuttaa, että poliittisten voimien yhteistyö on mahdollistanut Suomen kehittymisen hyvinvointivaltioksi ja demokratiaksi.
– Demokratia on aina hauras ja tänäkin päivänä tarvitaan työtä kaikenlaisia sortoaatteita vastaan, Näkkäläjärvi huomauttaa.
Vihreät nuoret syyttävät perussuomalaisten nuorten tekevän ihmisvihamielistä politiikkaa.
– Etnonationalismi on ollut termi, jolla on yritetty piilottaa rasismi ja fasismi, sanovat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Brigita Krasniqi ja Amanda Pasanen.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh muistuttaa fasismin kytkeytyvän tiiviisti disinformaatiolla lujitettuun rasismiin. Sheikhin mukaan fasismilla edesautetaan viimeksi Saksan Hanaussa nähtyä poliittisen terrorin ilmapiiriä.
Saksalaismies surmasi 11 ihmistä aseellisissa hyökkäyksissä viime viikon torstain vastaisena yönä. Iskua pidetään äärioikeistolaisena terrori-iskuna.
– Fasismi on totalitarismia, sananvapauden kaventumista ja viattomia uhreja. On sanomattakin selvää, ettei isänmaan asiaa ajava nuorisojärjestö voi ajaa sellaista, KD Nuorten puheenjohtaja Annika Lyytikäinen kommentoi.
– Me emme tee kompromisseja ihmisoikeuksista ja siksi lopetamme yhteistyön PS-nuorten kanssa kunnes fasistit ovat poissa, RKP-nuorten puheenjohtaja Frida Sigfrids päättää.
Perussuomalaisten nuorisojärjestö on ollut aiemminkin kohun keskellä rasismiin ja fasismiin viittaavien ulostulojen vuoksi.
Viime syksynä PS-Nuoret menetti valtionavustuksensa syrjinnän vuoksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu tulkitsi järjestön rikkoneen etniseen alkuperään perustuvan syrjinnän kieltoa tai vähintään loukanneet tummaihoisten suomalaisten ihmisarvoa julkaisemalla syrjivän tviitin EU-vaalien alla.
PS-Nuorten Twitter-tilillä julkaisiin kuva tummaihoisesta perheestä, jonka saatetekstinä oli kehotus äänestää EU-vaaleissa perussuomalaisia, "jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".
Opetus- ja kulttuuriministeriö määräsi järjestön maksamaan jo maksetut 57 500 euroa valtionavustusta takaisin. Koko tukisumma oli 115 000 euroa, josta järjestö oli ehtinyt saada puolet.
fakta
Fasismi
Fasismilla viitataan kansallismieliseen totalitaristiseen liikkeeseen. Sitä pidetään yleensä osana äärioikeistolaisuutta.
Fasistit tavoittelevat totalitaristista, valtion kontrolloimaa ja puolueen johtamaa valtiota.
Alun perin Italiassa syntynyt liike vastustaa sekä liberaalidemokratioita että kommunismia.
Fasismi ei pohjaudu mihinkään ideologiseen perusteokseen, eivätkä sen puolueohjelmatkaan sanelleet fasististen puolueiden toimintaa kovin tarkasti.
Fasismissa vaalitaan ja ihannoidaan oman maan historiaa, kulttuuria ja ominaispiirteitä. Ulkomaita pidetään usein alempiarvoisina ja potentiaalisina vihollisina.