Matkailu

Kovan tuulen mukana lentävä hiekka keskeytti taas lentoliikenteen Kanariansaarille

ANGEL MEDINA G.
Näkyvyys Gran Canarian lentokentällä oli kehno hiekkamyrskyn vuoksi.
Näkyvyys Gran Canarian lentokentällä oli kehno hiekkamyrskyn vuoksi.

Hiekkamyrsky vaikutti sunnuntaina useiden TUI:n suomalaisasiakkaiden matkasuunnitelmiin.

Lentoliikenne Espanjan Kanariansaarille keskeytettiin jälleen sunnuntaina, kertoi Espanjan lentokenttiä operoiva Aena verkkosivuillaan sunnuntai-iltana. Syynä oli hiekkamyrsky, joka haittasi näkyvyyttä.

Aenan mukaan matkalla olevat koneet ohjattiin muille kentille. Espanjan lentoliikennettä ylläpitävä Enaire kertoi tekevänsä yhteistyötä Eurocontrolin, Portugalin, Marokon, Mauritanian ja Kap Verden kanssa.

Aenan Twitter-päivitysten mukaan hiekka ja tuuli vaikuttivat myös lähteviin lentoihin.

Myös lauantaina Aena peruutti kaiken Gran Canarialle tulevan ja sieltä lähtevän lentoliikenteen sekä Teneriffalta lähtevät lennot. Sunnuntaina lentoliikenne oli jo palautumassa ennalleen, kunnes viranomaiset jälleen ilmoittivat lentokenttien sulkemisesta. Sunnuntaina lennot keskeytettiin kaikille Kanarian kentille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

El Pais -lehden mukaan myös meriliikenne keskeytettiin ja koulutusviranomaiset peruivat oppitunnit maanantailta niistä kouluista, joissa päivä ei ole joka tapauksessa vapaa karnevaalien vuoksi.

Kanariansaarten hiekkamyrsky sotki sunnuntaina satojen matkatoimisto TUI:n suomalaisten asiakkaiden matkasuunnitelmia. Gran Canarialta piti saapua kotimaahan noin 190 suomalaista, jotka joutuvat kuitenkin odottamaan paluulentoa näillä näkymin maanantaiaamuun, kertoi TUI:n lehdistöpäivystäjä Joni Launiala.

Lisäksi Helsinki-Vantaalta Gran Canariaa kohti suunnannut kone joutui laskeutumaan Lissaboniin. Sieltä matka jatkunee Grand Canarialle maanantaiaamuna. Myös tällä lennolla on noin 190 suomalaista.

Espanjan ilmatieteen laitos varoitti uutistoimisto AFP:n mukaan, että kovat tuulet riepottelevat Kanariansaaria maanantaihin asti. Paikallishallinto neuvoi ihmisiä pitämään ovet ja ikkunat kiinni, välttämään autoilua ja pysymään poissa rannikkoalueilta.

Kovat tuulet haittasivat myös maastopalon sammutustöitä Gran Canarialla, sillä sammutushelikoptereita ei ole voitu käyttää. Lehti kertoo liekkien tuhonneen useita koteja, ja ihmisiä on myös evakuoitu.

Espanjan yleisradion RTVE:n mukaan myös Teneriffalla evakuoitiin viikonloppuna ihmisiä ja muun muassa kokonainen hotelli palojen tieltä.

El Pais huomauttaa, että hiekkamyrsky huononsi huomattavasti Kanariansaarten ilmanlaatua. Myös AirVisual-verkkosivuston kartta näyttää Kanariansaarten ilmanlaadun olevan huono.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lentoyhtiö Norwegian perui lentoja sään vuoksi. Norwegianin lehdistövastaava Andreas Hjornholm kertoi STT:lle sunnuntaina, että hiekkamyrskyssä seisseille koneille tehtiin tekninen tarkastus, joilla haluttiin varmistaa, ettei hiekka ole vahingoittanut koneita.

Myrsky on vaikuttanut myös Finnairin paluulentoihin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​