Ääntenlasku edistyy hitaasti Nevadassa – Bernie Sanders voittamassa toisen osavaltion peräkkäin
Senaattori Bernie Sandersista on tulossa demokraattien vaalikokouksen voittaja Nevadassa. Demokraattien vasenta laitaa edustavalle Sandersille ennustavat voittoa muun muassa CNN ja Reuters.
CNN:n ennusteen mukaan Sanders oli sunnuntaina puolilta päivin Suomen aikaa samassa tuen lähes 47 prosentilta delegaateista.
Ex-varapresidentti Joe Bidenille oli luvassa vajaan 20 prosentin tuki. Kolmantena oli entinen pormestari Pete Buttigieg reilun 15 prosentin ja neljäntenä senaattori Elizabeth Warren noin 10 prosentin osuudella.
Liikemies, ex-pormestari Mike Bloomberg jätti Nevadan väliin. Hän on päättänyt keskittyä niin sanottuun supertiistaihin 3. maaliskuuta, jolloin esivaaleja ja vaalikokouksia käydään yli kymmenessä osavaltiossa.
Nevadan ennuste perustuu tilanteeseen, jossa noin puolet vaalipiireistä oli saanut toimitettua tuloksensa. Nevadaa on pidetty kiinnostavana osavaltiona vaalien kannalta siksi, että se on tähän mennessä etnisesti kirjavin osavaltio, jossa asuu runsaasti muun muassa latinoja.
Nevadassa ehdokas valitaan esivaalin sijaan vaalikokouksissa, mikä hidastaa ääntenlaskua. Vaalikokous on tilaisuus, jossa ihmiset kokoontuvat esimerkiksi kirkkoon tai kouluun valitsemaan ehdokasta. Kokouksia venyttää se, että niissä pidetään kannatuspuheita ja käydään keskusteluja.
Jos Sandersin johtoasema kestää loppuun saakka, hän voittaa toisen osavaltion. Edellinen Sandersin voitto tuli New Hampshiressa. Ensimmäisessä osavaltiossa Iowassa voiton vei Buttigieg.
Sanders on kuvaillut menestyksensä salaisuudeksi vapaaehtoisten panokseen pohjautuvaa ahkeraa ruohonjuuritason työtä. Hän uskoo, että istuva presidentti Donald Trump on mahdollista haastaa tuomalla amerikkalaiset yhteen erottelemisen sijaan.
Trump on ottanut Nevadan vaaliin kantaa tuttuun tapaansa Twitterissä. Trump onnitteli Sandersia ja kommentoi muiden ehdokkaiden vaikuttavan heikoilta.
Trump itse ei joudu osallistumaan esivaaleihin, koska hänellä ei ole haastajia republikaanien presidenttiehdokkaaksi.
Juttua on päivitetty kello 12. Juttuun on päivitetty ennuste vaalituloksesta sekä päivitetty otsikkoa.