Uutiset

Alkoholikauppiaan mukaan suomalaisasiakkaat ovat palaamassa taas Tallinnaan – "Ei maksa vaivaa ajaa Latvian puolelle"

Hämeenlinnalaiset Kirsi Virta ja Ari Nurminen käyvät usein matkailemassa Virossa. Nurminen ostaa joka reissulla muutaman laatikon olutta, Virta taas ei juuri käytä alkoholia.

Tallinnan sataman tuntumassa sijaitsevassa jättimäisessä SuperAlkossa on sunnuntaina rauhallista, vaikka ensimmäiset asiakkaat ovat olleet jo puoli tuntia etuajassa jonottamassa ovien aukeamista. Enimmäkseen myymälässä kuulee suomea.

Hämeenlinnalaiset Ari Nurminen ja Kirsi Virta ovat kokeneita Viron-matkustajia ja käyvät maassa useasti vuodessa kulttuurimatkoilla.

He eivät ole seuranneet keskusteluja alkoholiverotuksesta. Latvia on aikeissa nostaa väkevien juomien veroa 30 prosentilla, mikä voisi taas siirtää matkustajatuontia Viroon.

Nurmisen mukaan verotus ei vaikuta matkasuunnitelmiin nyt tai jatkossakaan.

– Ei maksa vaivaa ajaa Latvian puolelle.

Hollolalainen Aarre Muranen on käynyt hakemassa alkoholia myös Latviasta asti, kun Viro ensin korotti alkoholiveroa. Sittemmin Viro taas laski veroa, mutta Latviassa on toistaiseksi halvempaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tällä kertaa ostokset pystyi ennen laivaan nousua tekemään Tallinnasta, sillä Murasen auto oli samalla huollettavana Virossa. Näin säästi rahaa sekä huollossa että juomassa.

– Aika hassua, että Suomen veropäätöksillä ohjataan matkustajatuontiin. Mieluiten ostaisin Suomesta. Voisi se kalliimpaa olla, mutta ei näin paljon kuin nyt, sanoo Muranen.

Baltiasta kannattaa hänen mukaansa tuoda Suomeen etenkin lonkeroa ja väkeviä juomia.

– Jos Latviassa käy, laatuviski on puoleen hintaan Suomeen verrattuna.

Tallinnan SuperAlkon johtaja Imre Poll kertoo viimeisimmän huhun olevan, että Latvia korottaa väkevien alkoholijuomien verotusta vain reilut viisi prosenttia kolmenkymmenen sijaan maaliskuun alussa.

– Päätös saattaa venyä viime hetkeen. He kiistelevät siitä parlamentissa.

Pollin mukaan merkittävintä matkustajamyynnin kannalta oli Viron päätös laskea alkoholiveroa. Jo se palautti suurimman osan suomalaisturisteista.

– Latviassa käynti vie kuitenkin kokonaisen päivän.

Leppävirralta Tallinnaan matkanneet Pirkko Tuovinen ja Kari Rautiainen ostivat autoon täydennystä muun muassa kesän veneretkiä varten.

He saivat ajatuksen vierailla Tallinnassa ollessaan Helsingissä venemessuilla.

Motivaationa ei ollut säästää rahaa alkoholiostoksilla.

– Kun rehellisesti ajattelee auton tuomista laivalla ja hotellia, tämä on loma samalla. Varta vasten emme lähde hakemaan, sanoo Tuovinen.

Rautiaisen mukaan Tallinnassa asiakaspalvelu suomalaisia kohtaan on parantunut. Hän sanoo, että myös suomalaiset käyttäytyvät Viron-matkoillaan paremmin kuin takavuosina – ainakin useimmat.

Tausta

Baltian maiden viinaverotaistelu

Viro korotti alkoholiveroa 1.7.2017. Tämän piti olla vasta korotusten alkua.

Korotus kuitenkin osoittautui Viron valtion kannalta virheeksi. Verotulot pienenivät kymmenillä miljoonilla euroilla, kun alkoholia ei enää ostettu Virosta vaan Latviasta.

Suomalaisten matkailu Viroon väheni sadoillatuhansilla vuonna 2018. Tällä oli kerrannaisvaikutuksia koko matkailualaan.

Viro perui veronkorotusajatuksen ja laski alkoholiveroa 1.7.2019.

Latvia ja Liettua suunnittelevat maaliskuun 2020 alusta alkaen nostavansa väkevien juomien verotuksen hieman Viron tasoa ylemmäs.

Suomessa alkoholiverotus pysyy selkeästi korkeampana kuin missään Baltian maassa.

Panimoliiton mukaan 70 prosenttia Viroon matkustaneista aikuisista tuo Suomeen alkoholia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Erkki Mäkinen
Suomi - alkoholiverotuksen jättiläinen
Ja jos olisimme normaali eurooppalainen maa kansalaiset voisivat ostaa alkoholinsa kotimaasta, ei olisi tarvetta ajella Baltiaan tai tilailla tuotteita Saksasta. Suomessa on esim. oluen verotus aivan poikkeuksellinen Euroopan mittakaavassa. Olutlitraa verotetaan Suomessa 1,72 eur/l............Ruotsissa vero on 0,99 eur/L........Saksassa 0,09 eur/l........Espanja 0,10 eur/l.........Tanska 0,35eur/l.
Kansalaisten pitäisi haastaa paremmin poliitikot ja virkamiehet asiassa, miksi verotuksemme on näissä asioissa noin poikkeava eurooppalaisesta tasosta? Onko järkevää, että kansalaiset käy naapurimaassa ostoksilla?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
besserwisser
Ei tartte ajaa minnekään
kun tilaa vaikka lavallisen (740 kg) esim. saksanmaalta ja kiidon kake tuo kotiovelle, rahti 319€.

Vast: Ei tartte ajaa minnekään
Eihän tässä ole kyse siiitä mistä halvimmalla saa, vaan siitä mihin politiikka ajaa tätä bisnestä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ei tartte ajaa minnekään
2000 pulloa kaljaa kotiovelle, just joo.