Kiinassa yli 5 000 uutta koronavirustapausta – Japani vahvisti ensimmäisen kuolemantapauksen torstaina
Koronavirustapausten määrä on kasvanut voimakkaasti loppuviikon aikana. Yli 1 700 terveydenhuollon työntekijää on saanut tartunnan ja kuusi kuollut Kiinassa.
Kiinan terveysviranomaiset ilmoittivat yli 5 000 uudesta koronavirustapauksesta perjantaina.
Tuoreimmassa päivityksessään Kiinan kansallinen terveyskomissio kertoi rekisteröineensä 121 uutta kuolemantapausta ja 5 090 uutta koronavirustartuntaa Manner-Kiinassa torstaina. Uusien lukujen valossa tartunnan saaneita on Kiinassa kaikkiaan 63 851.
Hoitoa saa parhaillaan noin 55 748 ihmistä. Virukseen on kuollut Kiinassa yhteensä 1 380 ihmistä.
Tällä viikolla kävi ilmi, että myös lukuisat terveydenhuollon työntekijät ovat saaneet koronavirustartunnan Kiinassa. Kiinan terveyskomission varaministeri Zeng Yixin kertoi, että 1 716 terveydenhuollon työntekijää on saanut tartunnan ja tiistain jälkeen kuusi on kuollut. Tartunnan saaneiden terveydenhuollon työntekijöiden määrä on kasvussa.
Kiinan viranomaiset ja sairaalat ovat toistuvasti puhuneet suojavarusteiden, kuten maskien puutteesta.
Kiinalainen asiantuntija lausui muutama päivä sitten, että epidemia saattaa saavuttaa huippunsa vielä tässä kuussa ja sen jälkeen tasaantua. Torstaina tapausten määrä kuitenkin kasvoi voimakkaasti, ja sama jatkui perjantaina.
Uudet luvut eivät viittaa siihen, että epidemia olisi lähellä huippuaan, sanoi tartuntatautien asiantuntija Adam Kamradt-Scott Sydneyn yliopistosta.
Kamradt-Scott sanoi, että vahvistettujen tapausten tämänhetkisen kehityksen perusteella näyttää selvältä, että vaikka Kiinan viranomaiset tekevät parhaansa ehkäistäkseen koronaviruksen leviämistä, toimenpiteitä on ollut liian vähän ja niihin on ryhdytty liian myöhään.
Koronavirus on osoittautunut yhdeksi kovimmista haasteista vuosiin Kiinan hallitsevalle kommunistiselle puolueelle. Virus on rajoittanut maailman toiseksi suurinta taloutta ja johtanut lukuisten viranomaisten erottamiseen.
Koronavirus on levinnyt noin 24 maahan ja alueelle Manner-Kiinan ulkopuolella ja tartunnan saaneita on lähes 450.
Pahimmin virus on vaikuttanut Japaniin, joka vahvisti maan ensimmäisen kuolemantapauksen torstaina. Virukseen menehtyi noin 80-vuotias nainen, joka asui lähellä pääkaupunki Tokiota.
Japani vahvisti perjantaina neljä uutta koronavirustapausta, joita on nyt Japanissa kaikkiaan 254, kertoo televisioyhtiö CNN. Suurin osa on saanut tartunnan Diamond Princess -risteilyaluksella, joka on karanteenissa Jokohaman satamassa Japanissa. Aluksella on tähän mennessä vahvistettu 219 koronavirustapausta. Mantereella tapauksia on vahvistettu 35.
Japanin kuolemantapaus on kolmas Kiinan ulkopuolella. Aikaisemmin yksi ihminen on kuollut koronavirukseen Hongkongissa ja yksi Filippiineillä.
Tieto ensimmäisestä viruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta Japanissa horjutti Aasian markkinoita. Virus on vaikuttanut voimakkaasti myös Japanin talouteen, ja ulkomaisten turistien määrä on laskenut jyrkästi.
Japanin satamassa karanteenissa olevalla Diamond Princess -risteilyaluksella on vahvistettu jo 218 koronavirustapausta. Viranomaiset ovat kertoneet, että muutamat vanhemmat ihmiset pääsevät nousemaan maihin perjantaina.
Toinen risteilyalus MS Westerdam vietti kaksi viikkoa merellä, koska viisi maata käännytti sen pois koronavirukseen liittyvien pelkojen takia.
Lopulta Kambodzha salli aluksen rantautua Sihanoukvillen satamaan tällä viikolla. Aluksella on 1 455 matkustajaa ja 802 miehistön jäsentä. Matkustajat pääsivät poistumaan alukselta perjantaina. Kambodzhan viranomaiset keräsivät näytteitä matkustajilta, joiden teryedentilassa näkyi merkkejä flunssan oireista.
Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 14.2. klo 12.55.
Lue myös: