Uutiset

LM:n tiedot: Kreikan pakolaisleirien orpolasten tilannetta käsitelty iltakoulussa viime lokakuussa

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) haluaa Suomen ottavan vastaan perheettömiä alaikäisiä turvapaikanhakijoita Kreikan pakolaisleireiltä. Hallituksen sisällä on ristivetoa asiasta. Hallituslähteiden mukaan tämän vuoden puolella pakolaisleirin orpolapsista ei ole puhuttu, vaan viimeksi lokakuussa.

Kreikan pakolaisleirillä olevista lapsista on syntynyt hallituksen sisällä outo vyyhti.

Kaikki sai alkunsa, kun sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) viestitti alkuviikosta Ylen haastattelussa, että Suomi ottaisi perheettömiä alaikäisiä turvapaikanhakijoita Kreikan pakolaisleireiltä.

Ylen mukaan Kreikan leireillä on tällä hetkellä noin 5 000 ilman vanhempiaan saapunutta alaikäistä.

On kerrottu, että olot leireillä ovat erittäin huonot. Leireillä on huomattavasti enemmän ihmisiä kuin mihin ne on tarkoitettu. Puhtaasta vedestä on pulaa ja tautien pelätään leviävän.

Ohisalon mukaan hänen ministeriölleen on tehty pyyntö asian selvittämisestä.

Keskustalle sisäministerin ulostulo tuli yllätyksenä. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) viestitti nopeasti Ohisalon lausuman jälkeen, ettei hallitus ole neuvotellut Kreikan pakolaisleireillä olevin lasten tuomisesta Suomeen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaikkosen mukaan keskusta tarvitsee lisätietoja oman kantansa muodostamiseen.

Vihreät nousivat takajaloilleen Kaikkosen kommentista. Vihreiden Emma Kari muun muassa totesi, ettei asia voi olla yllätys Kaikkoselle, koska Kreikan tilannetta on käsitelty iltakoulussa.

Hallituksen sisäpiireistä kerrottiin torstaina Lännen Medialle, että sekä keskusta että vihreät ovat omalla tavallaan oikeassa.

Kyproksen ja Kreikan pakolaisleirien tilannetta on käsitelty iltakoulussa, mutta viimeksi viime lokakuussa, eli nelisen kuukautta sitten. Tänä vuonna leireistä ei ole keskusteltu.

Keskustassa ajatellaan, että kyseessä on vihreiden profiilinosto. Yksittäisten nostojen sijaan pakolaislinjasta pitäisi puhua kokonaisuudesta. Puolueessa karsastetaan tapaa, jolla yksittäisiä asioita tuodaan päivänvaloon tv-ohjelmien kautta.

Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen kommentoi Kreikan pakolaisleirien orpolasten tilannetta torstaina Facebookissa.

Hänen mielestään Suomi ei voi kääntää heille selkäänsä.

– Meillä on mahdollisuus auttaa ja meillä tulee olla halu auttaa, hän kirjoitti.

Hän peilaa sanomaansa vähenevään syntyvyyteen Suomessa.

– Väki harmaantuu, vauvoja syntyy vähän ja silti maassamme on voimia, jotka haluavat rakentaa yhä suurempia rakenteellisia ja ajatuksellisia esteitä sille, ettei Suomeen saa kukaan tulla. Näin ei voi olla, se ei ole Suomen etu.

Hänkin toivoo, että hallitus osoittaisi yhtenäisyyttä siten, että asiat valmisteltaisiin huolellisesti hallituksen sisällä eikä julkisuuden kautta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (14)

Vanhimmat ensin
Vastaa
PyhäSylvi
Vihreää sumua
Al-Holin pakolaiset kuuluvat ulkoministerin tontille mutta Kreikassa olevat sisäministerin.
Onko vihreillä menossa maailmanparannuksen vuoroveto?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vihreää sumua
PyhäSylvi kysyy: "Al-Holin pakolaiset kuuluvat ulkoministerin tontille mutta Kreikassa olevat sisäministerin.
Onko vihreillä menossa maailmanparannuksen vuoroveto?"

No eipä tietenkään.
Al-Holin tapauksessa kyse oli ulkomailla vaikeuksissa olevista Suomen kansalaisista ja siksi asia luonnollisesti kuului ja kuuluu edelleen ulkoministeriölle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Koba
Alaikäiset turvapaikanhakijat.
Kannattaa muistaa että myös Bouanane tuli meille alaikäisenä turvapaikanhakijana.Oli lasten kanssa koulussa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Alaikäiset turvapaikanhakijat.
Just joo. Ja siksi ei pidä ottaa lapsipakolaisia vastaan? Entä jos hänkin olisi tullut vasta aikuisena?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Alaikäiset turvapaikanhakijat.
Unohtuuko Persuilta se tosiasia , että kyllä suomalaisetkin tekevät hirmutekoja, ovat aina tehneet. Muistuuko mieleen poliiseja tappanut vaikeuksiin ajautunut perheenisä , tai monet perhesurmat?? Joten ratsatatta surullisilla asioilla ja teette niillä politiikkaa.
Löytyykö mitään yhteiskuntaa rakentavaa ja yhteistyötä parantavaa ideologiaa Persujen toimintaohjeista??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jep
Suomi, maailman sosiaalitoimisto.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Jep
Suomi on ottanut vastaan noin 0,3 promillea maailman pakolaisista. Siis 99,97 % heistä on päätynyt muihin maihin. Suomeen tulevan maahanmuuton estämisellä ei asiaa ratkaista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Jep
Suomi käyttää näihin silti yhteensä rahaa yhtä paljon kuin millä toisessa maassa elätetään 1000-kertainen määrä väkeä.
Nimenomaan Suomeen tulevan haittamaahanmuuton estämisellä ratkaistaan se ongelma, että Suomi on nyt maailman sosiaalitoimisto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Jep
Miksi Persut jankkavat tätä sosiaalitoimisto juttua?? Se ei ole totta, tilastotieto kertoo jotain muuta. Vuosi 2015 oli poikkeus koko Euroopalle ja siinäkin Suomi kärsi vähiten. No, diktatuurit Puola ja Unkari pakoilivat lahjakkaasti , sysäten taakan muille(EU tuet kyllä kelpaa).
Ilmeisesti Persuille on levy jäänyt päälle ja uskovat sen jankkaamisen tuovan lisää kannatusta, toivottavasti totuus voittaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jallu
julkisuuden kauttako Ohisalo asioita hoitaa.
Kyllähän tuo vahvasti siltä näyttää että Ohisalo tuolla ulostulollaan omaa ja vihreiden "kissanhäntää" nostaa. Kummallisia asioiden nostoja lähinnä Ylen kautta aina yksi kerrallaan. Kyllä tuo Heikkinen oikeassa on että yhdessä niitä pitäisi siellä hallituksessa valmistella.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: julkisuuden kauttako Ohisalo asioita hoitaa.
Asia on valmisteltu hallituksen iltakoulussa. Miksei poliitikot saisi mediassa kertoa mitä ovat suunnitelleet?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: julkisuuden kauttako Ohisalo asioita hoitaa.
Persut haukkuu aina, jos tehdään/suunitellaan hiljaisuudessa keskenään , siitä tulee salailuhuuto ja jos kerrotaan Kreikan ja EU:n toiveista julkisesti siitäkin huudetaan. Mitä voi päätellä, ainakin sen ,että pitää päästä lööppeihin, aina ja joka asiassa!