Yli sata jätti tulematta keskustan terveysasemalle tammikuussa – perumatta jäänyt aika on pois toiselta asiakkaalta
Keskustan terveysaseman vastaanotoille jäi tulematta tammikuussa yli sata asiakasta, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala tiedottaa.
– Kyse on lähinnä kiireettömistä ajoista. Tämä on erittäin valitettavaa. Toivoisimme, että asiakkaat peruisivat ajat, joita eivät käytä. Jono kiireettömään hoitoon on pitkä ja olisi tärkeää saada vapautettua aikoja muiden asiakkaiden käyttöön, osastonhoitaja Katriina Hlavaty kertoo.
Perumatta jätetyistä tammikuun ajoista 50 oli lääkärille ja 53 sairaanhoitajalle tai terveydenhoitajalle. Kaupunki velottaa perumattomista lääkärikäynneistä asiakkaalta 50,80 euroa. Tammikuun osalta Keskustan terveysaseman asiakkaille laskuja lähti yhteensä 2 540 euron edestä. Perumattomista hoitaja-ajoista ei laskuteta asiakasta.
Hyvinvointitoimialan mukaan vuonna 2019 asiakkailta jäi perumatta lääkäriaikoja koko Keskustan terveysaseman alueella yhteensä 640 kappaletta. Käyttämättä jääneistä ajoista laskutettiin asiakkailta 35 512 euroa.
Perumattomia hoitaja-aikoja oli 539 kappaletta.
– Tässä puhutaan pelkästään Turun suurimman terveysaseman luvuista. Kun tähän päälle lasketaan muiden terveysasemien perumattomat ajat, luku on todella iso, ylihoitaja Jaana Piispanen sanoo.
Kaupunki muistuttaa, että terveysasemien puhelinpalvelujärjestelmässä ajan voi perua ympäri vuorokauden. Aika on peruttava viimeistään kello 24 ajanvarausta edeltävänä yönä.