Sakkorahojen varkaus jäi tutkimatta – epäiltyjä poliiseja liikaa
Turun pääpoliisiasemalla on tapahtunut harvinainen varkaus. Sakkokassasta on kähvelletty rahaa ja varas saattaa olla joku poliiseista.
Tutkinnanjohtajan mukaan rahan on vienyt mahdollisesti myös joku muu tiloissa liikkuvista henkilöistä, kuten esimerkiksi siivooja.
– Tällaiset varkausrikokset poliisiasemilla ovat erittäin harvinaisia. Kymmenen vuoden ajalta muistan yhden tapauksen, jossa jonkun epäiltiin vieneen rahaa poliisien kahvikassasta, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, kihlakunnansyyttäjä Kari Frilander Pirkanmaan syyttäjävirastosta.
Sakkorahojen varkaus paljastui tammikuussa, kun työvuorossa ollut poliisi teki kassan tilitystä. Kuittien mukaan kassassa olisi pitänyt olla rahaa reilut tuhat euroa, mutta summasta puuttui 170 euroa.
Syyttäjä päätti lopettaa rikoksen tutkinnan helmikuussa, sillä epäiltyjä oli aivan liikaa.
– Vähintään kymmeniä poliiseja ja lisäksi muita tiloissa liikkuneita henkilöitä, Frilander kuvailee.
– Lisänäytön saaminen näitä henkilöitä kuulemalla olisi ollut paitsi suuritöistä myös epätodennäköistä. Se olisi tullut varastettuun summaan nähden hyvin kalliiksi, perustelee esitutkinnan lopettamispäätöksen tehnyt kihlakunnansyyttäjä Johanna Saustila Länsi-Suomen syyttäjävirastosta.
Poliisin sakkokassassa säilytetään nimensä mukaisesti sakoista kertyvää käteistä rahaa.
– Käteistä kertyy, kun ihmiset haluavat toisinaan syystä tai toisesta maksaa sakkonsa suoraan käteisellä poliisipäivystykseen, Frilander kuvailee.
Turun pääpoliisiasemalla sakkolipasta säilytetään poliisipäivystyksen tiloissa sijaitsevassa kassakaapissa. Kassakaappi on lukossa, mutta avain on aina paikoillaan.
Sakkokassan sijainnin tietävät varmuudella lukuisat poliisit. Lisäksi myös tietyillä vierailijoilla ja siivoojilla on mahdollisuus liikkua lippaan säilytyshuoneessa kenenkään vartioimatta.
– Olisi ollut resurssien tuhlausta kuulla kymmeniä ihmisiä vain sillä perusteella, että he ovat liikkuneet tiloissa, Frilander toteaa.
– Jos epäily kuitenkin tarkentuu myöhemmin tiettyyn henkilöön, totta kai juttu tutkitaan.
TS–REBEKKA HÄRKÖNEN