Viimeiset tunnit EU-Lontoossa: ”Little Ben” korvasi Big Benin, kun Boris Johnsonin joukkorahoitus epäonnistui
Paikan päällä olevan toimittajamme kertoo Brexit-juhlien yltyvän Westminsterillä, kun Britannia jättää EU:n kello yhdeltä ensi yönä. Lontoossa hetken odotetaan tuovan pitkittyneen eroprosessin takia helpotuksen.
Lontoon iltaa pitävät hallussaan brexit-kannattajat.
Iltapäivällä parlamenttitalo Westminsterin luona mieltään osoittaneita EU-mielisiä ei illansuussa enää juuri Westminsterillä näy.
Kolme ja puoli vuotta kansanäänestyksen jälkeen brexitiä odottaneet mielenosoittajat juhlivat iltapäivää iloisemmissa tunnelmissa. Mielenosoittajat kumisuttavat rumpuja, heiluttavat brittilippuja ja vertailevat kyltteihin kirjoitettuja nokkeluuksiaan.
Aiemmin päivällä kuultiin ilonhuutojen sijaan solvauksia, joita huusivat toisilleen parin korttelin välimatkalle kokoontuneet EU-mieliset ja brexit-kannattajat.
– Onneksi kyse oli pelkästä huutelusta. Uskon, että muutaman kuukauden päästä britit alkavat taas yhtenäistyä, sanoo brexit-kannattaja Matthew Smith.
Smith korostaa kunnioittavansa vastapuolen mielipiteitä. Kyse on demokratiasta kuten myös brexitissä, hän sanoo.
– Brexit tuo meille demokratiamme takaisin. Liityimme EU:hun alunperin kauppaunionina, nykyään se on paljon poliittisempi, ja se kontrolloi myös rahapolitiikkaa.
Muutama brexit-kekkereitä odottamaan kerääntynyt mielenosoittaja on kantanut paikalle oman helisevän kellovaununsa ”Little Benin”.
Kellovaunu korvaa korjauksessa olevaa parlamenttitalon kellotornia Big Beniä, jota ei saatu soimaan brexitin kunniaksi pääministeri Boris Johnsonin yrityksistä huolimatta.
Johnsonin tavoiteena oli kerätä korjauksen jouduttamiseksi puoli miljoonaa puntaa joukkorahoituksella, mutta tavoite jäi puolitiehen.
Veteraanisotilas George Cuwie kannattelee Britannian lippua ja armeijaa kunnioittavaa lippua Parlamentinaukiolla toisen maailmansodan aikaisen pääministeri Winston Churchillin patsaan liepeillä.
– Tämä on kunnian päivä Britannialle, Cuwie sanoo.
EU on kehittynyt Cuwien mukaan 2000-luvulla suuruudenhulluksi. Unioni haluaa Cuwien mielestä jatkuvasti lisää valtaa Brysseliin ja pois jäsenvaltioilta. Mitä syitä EU:ssa pysymiselle enää jää, hän kysyy.
– Britannia kukoistaa brexitin jälkeen. EU:n ulkopuolisena meidän onnistuu muodostaa paremmat kauppasopimukset kuin osana EU:ta.
Brexit-kuohunta on keskittynyt parlamenttitalon luokse ja sitä ympäröivien hallintorakennusten liepeille. Osa ministeriöistä on valaistu brittilipun värein: punaisella, sinisellä ja valkoisella.
Muualla Lontoossa saloissa liehuu tavallista enemmän brittilippuja, jokunen auto soittaa torviaan ja muutamat pubit myyvät olutta brexit-alennuksella. Muutoin brexit-päivää vietetään kuten mitä hyvänsä perjantaita.
Suuri enemmistö ihmisistä ei ole kiinnostunut koko brexitistä, uskoo EU-kannattaja Madeleine Kay.
– Koko brexitin mahdollisti se, etteivät ihmiset perehdy asioihin. Se kertoo paljon, että heti kansanäänestyksen jälkeen Britanniassa yleistyi google-haku, jossa kysyttiin, mikä EU on, Kay sadattelee.
Kay arveli, että Parlamentinaukiolle kokoontuneet mielenosoittajat kokevat brexit-huipentuman kuin jalkapallo-ottelun.
– Kuuntele heidän brexit-laulujaankin. Kyse on samoista kappaleista kuin jalkapallokatsomoissa.
Tasapuolisuuden nimissä on todettava, että jalkapallohymnien melodioita käyttivät myös EU-kannattajat.
Westminsterillä ilta huipentuu brexit-puolueen johtaja Nigel Faragen luotsaamaan brexit-juhlaan, jota vietetään Suomen aikaa kello 23 eteenpäin.
Aukiolla parlamentin edessä on vielä väljää. Suurimmat joukot saapuvat paikalle vasta h-hetkeksi, brexit-kannattajat vakuuttelevat.
Muutaman korttelin päässä parlamentista sijaitsevan pääministerin virka-asunnon seinään heijastettava kello tekee omaa brexit-lähtölaskentaansa.
Kansanäänestyksen aikaan brexit-kampanjaa johtanut, viime vuonna pääministeriksi noussutta Boris Johnsonia ei ennakkotietojen perusteella illan hulinoissa nähdä. Kello 23 julkaistaan Johnsonin ennalta nauhoitettu puhe.
Lue myös: