Vesihuollon yksityistämistä vastustava kansalaisaloite keräsi yli 38 000 allekirjoitusta alle vuorokaudessa
Vesi on meidän -kansalaisaloite on kerännyt yli 38 000 allekirjoitusta ensimmäisenä päivänään, aloitteen vastuuhenkilöt tiedottavat.
Kansalaisaloitella vastustetaan vesihuollon yksityistämistä. Kansalaisaloite vaatii 50 000 allekirjoittajaa, jotta se pääsee eduskunnan käsittelyyn.
Kansalaisaloitteen vastuuhenkilöiden mielestä allekirjoittamisinto osoittaa, että suomalaiset haluavat pitää vesihuollon julkisten toimijoiden hallussa.
– Vesihuolto on luonnollinen monopoli, jota ei tule altistaa voitontavoittelulle. Vesi ei ole kauppatavaraa. Vesihuollon yksityistäminen Suomessa johtaisi mitä todennäköisimmin yhtä lailla kustannusten nousuun ja palvelutason heikentymiseen. Vastaavalla tavalla tapahtunut luonnollisen monopolin myynnistä aiheutunut kustannusnousu on näkynyt jo nyt Suomessa sähkönsiirtohinnoissa Caruna-kauppojen myötä, aloitteen vastuuhenkilöt sanovat.
Aloitteen vastuuhenkilöitä ovat Olli Kohonen Oulusta, Joona Mielonen Kotkasta, Vesa Plath Jyväskylästä, Hilkka Haaga Oulusta, Heidi Hietalahti Oulusta ja Jouni Jussinniemi Pyhäjärveltä.