Kymmeniä kertoja kiinni jääneet kortittomat ajelivat Turussa – punaiset valotkaan eivät pysäytä 45 kertaa kärähtänyttä
Lounais-Suomen poliisilla on riesanaan kuljettajia, jotka eivät millään malta pysyä poissa auton ratista siitä huolimatta, että he ovat ajokiellossa.
Turun Lipunkantajankadulla poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajolupaa. Kuljettajan tietoja tarkastellessa selvisi, että hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana 39 kertaa poliisille kiinni ilman korttia ajamisesta.
Häntä epäillään jälleen kerran kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Toisen tuttunsa poliisin partio kohtasi Turun keskustassa keskiviikkoiltana, kun se pysäytti Aninkaistenkadulla henkilöauton, jolla oli hetkeä aiemmin ajettu punaisia päin Suntiontien ja Helsingintien risteyksessä.
Kuljettaja on jäänyt viimeisen vuoden aikana 45 kertaa kiinni ajoneuvon kuljettamisesta ilman oikeutta. Lisäksi hänen epäillään vaarantaneen liikennettä ajamalla punaisia päin.