Tampere

Ruotsalaisen Saabin uuden hävittäjän testiviikko alkaa Pirkkalassa – Gripen E lentää ensimmäisestä kertaa Ruotsin rajojen ulkopuolella

Gripen E -hävittäjällä on tähän mennessä lennetty vain Ruotsissa. Helmikuussa 2019 Linköpingissä otetussa kuvassa on hävittäjän Meteor-ohjus ja koelentäjä Andre Brännström.
Gripen E -hävittäjällä on tähän mennessä lennetty vain Ruotsissa. Helmikuussa 2019 Linköpingissä otetussa kuvassa on hävittäjän Meteor-ohjus ja koelentäjä Andre Brännström.

Suomeen lentää jo tammikuun kolmas eurooppalainen hävittäjäpuolustusjärjestelmä testattavaksi, kun vuorossa on Eurofighterin ja ranskalaisen Rafalen jälkeen ruotsalaisen Saabin Gripen E.

Saabin tarjous sisältää yksi- ja kaksipaikkaisten Gripenin E- ja F-mallien lisäksi kaksi Global Eye -valvontalentokonetta, jotka toimivat tehokkaine tutkineen yhtenä ilmataistelujen johtokeskuksena selustan ilmatilassa.

Satakunnan lennostoon Pirkkalaan tulee Saabin mukaan kolme lentokonetta: yksi uusi Gripen E, yksi vanhemmasta Gripen D:stä muokattu kaksipaikkainen E:n teknologian koelentoversio ja yksi Global Eye.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Gripen E lentää Ruotsin rajojen ulkopuolella. Brasilia on tilannut Gripen E:n, mutta ensimmäinen brasilialaishävittäjä on tällä hetkellä koulutusvaiheessa Linköpingissä.

Gripenin testijakso kestää 29.1.–6.2. Testauslennot toteutetaan arkipäivisin. Suomalaispiloteilla ei ole asiaa yksipaikkaisen Gripen E:n ohjaimiin, mutta muokatun Gripen D:n ja Global Eyen kyytiin todennäköisesti pääsevät suomalaisetkin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Gripen E ei ehtinyt valmistua Sveitsin testilentoihin, mikä pakotti Saabin ulos Sveitsin hävittäjävalinnasta.

Kesällä 2019 Saab kertoi, ettei Gripen E ole vielä valmis testattavaksi. Putoaminen Sveitsin kilvasta oli Saabille kirvelevä tappio, sillä maa jo kertaalleen valitsi kehitysvaiheessa olleen Gripen E -hävittäjän tulevaksi hävittäjäkseen.

Sveitsiläiset päättivät kuitenkin vuonna 2014 kansanäänestyksessä prosentein 53–47, että hävittäjäkauppa ei toteudu. Sveitsissä kaikista tärkeistä päätöksistä pidetään kansanäänestys.

Gripen E on toistaiseksi myyty Ruotsin lisäksi Brasiliaan.

Suomi olisi Saabin ja Ruotsin näkökulmasta unelma-asiakas, sillä mailla on pitkälle meneviä puolustusyhteistyösuunnitelmia.

Puolustusyhteistyö on syventynyt vuosi vuodelta ja sillä on myös suomalaisten tuki. Suomen sotilaalliseen yhteistyöhön Ruotsin kanssa suhtautuu myönteisesti peräti 96 prosenttia suomalaisista, selviää Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n vuoden 2019 lopulla Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Gripenin jälkeen testivuorossa ovat amerikkalaiset Lockheed Martinin F-35 ja Boeingin Super Hornet. Amerikkalaiset hävittäjät testataan helmikuun aikana.

Yhdysvaltojen kanssa tehtävään sotilasyhteistyöhön suhtautuu myönteisesti MTS:n kyselyn mukaan vain 52 prosenttia suomalaisista. Yhdysvallat on Suomen toiseksi tärkein puolustusyhteistyökumppani Ruotsin jälkeen.

Hävittäjiä ei kuitenkaan valita huutoäänestyksellä, eikä valinta liity puolustusyhteistyön jatkumiseen. Kaikkien hävittäjien testitulosten perusteella toteutetaan ilmataistelusimulaatioita ja lopullisiin tarjouksiin ja hävittäjämääriin perustuva pitkäaikainen sotapeli.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomi valitsee tulevan hävittäjänsä vuonna 2021 sen mukaan, mikä järjestelmä on suorituskykyisin nyt ja tulevaisuudessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​