Ruisrockissa ja jatkoilla kaupiteltiin kokaiinia – jättiläishuumeliiga toi Suomeen parissa vuodessa yli 200 kiloa amfetamiinia
Helsingin käräjäoikeus aloitti tänään Suomen oloissa poikkeuksellisen ison huumejutun käsittelyn. Muun muassa törkeistä huume-, doping- ja lääkerikoksista on syytteessä peräti 54 henkilöä, joista 15 on vangittuna. Lähes kaikki epäillyt ovat suomen kansalaisia.
Syyttäjän mukaan rikollisjengi Cannonballin ex-pomo Janne "Nacci" Tranberg ja liikemies Niko Ranta-aho pyörittivät jättimäistä huumeliigaa Espanjasta käsin.
Syyttäjä uskoo, että kaksikko junaili parin vuoden aikana Suomeen yli 200 kiloa amfetamiinia ja 15 kiloa kokaiinia. Lisäksi liiga toi maahan yli 30 kiloa MDMA:ta eli ekstaasia, yli 100 000 tablettia ekstaasipillereitä, kaksi kiloa kristallia eli metamfetamiinia, reilut 20 000 lappua LSD:tä, kymmeniä kiloja kannabista ja kaksi miljoonaa lääkepilleriä.
Lisäksi miehet järjestelivät Suomeen huomattavan määrän dopingaineita.
Syyttäjä hakee päätekijöille maksimirangaistusta eli 13 vuotta ehdotonta vankeutta. Syyttäjän mukaan teot on tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa.
Tranberg ja Ranta-aho ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Syyttäjä lukee parhaillaan 150-sivuista syytettä. Jutun poikkeuksellisen laajuuden takia syytteiden lukemiseen on varattu kolme käsittelypäivää.
Syytteiden esittely jatkuu ensi viikolla, minkä jälkeen on vuorossa syytteisiin vastaaminen. Juttukokonaisuudelle on varattu istuntopäiviä toukokuuhun saakka.
Laajuutensa lisäksi huumejuttu on herättänyt laajaa mielenkiintoa siksi, että syytettyjen joukossa on monia viihdemaailmasta tuttuja nimiä kuten Ranta-ahon puoliso fitnesmalli Sofia Belórf.
Lisäksi runsaasti julkisuutta on saanut Sunrise Avenue -yhtyeen laulaja Samu Haberin osallisuus huumevyyhtiin. Muun muassa Ylen mukaan Haber on myöntänyt käyttäneensä vähäisen määrän kokaiinia Ruisrockin jatkoilla Turussa viime kesänä.
Syyttäjien mukaan Niko Ranta-aho ja pirkanmaalainen toimitusjohtaja ovat vieneet erittäin vahvaa kokaiinia Ruisrockiin ja laimentaneet ainetta kalkkitableteilla.
Laimennettua kokaiinia on pussitettu teepusseihin, joita on myyty ja tarjottu festivaalialueella ja jatkoilla ravintolassa. Tekoon on syyttäjän mukaan osallisena myös Ranta-ahon puoliso Belórf.
Belórf ja Ranta-aho otettiin kiinni vain runsas viikko Ruisrockin jälkeen.
Syytettyihin kuuluu myös jengikytköksistä tuttuja henkilöitä kuten Helvetin Enkelien pomo ja Cannonballin ex-presidentti.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan "Katiskaksi" nimetty juttu on sen historian suurin huumejuttu. Jutun oikeuskäsittely järjestetään Helsingin käräjäoikeuden turvasalissa.
Syytettyjen suuren määrän takia yleisö ei mahdu turvasaliin seuraamaan oikeudenkäyntiä. Koska käsittely järjestetään turvasalissa, oikeudenkäyntiä ei saa kuvata.
Helsingin käräjäoikeus on järjestänyt yleisölle mahdollisuuden seurata oikeudenkäyntiä toisessa salissa videoyhteyden välityksellä. Käsittelyä ei saa tallentaa videokuvasta.
Oikeudenkäyntiä seuraa runsaasti toimittajia eri mediataloista. Paikalla on myös parikymmentä yleisön edustajaa.
Kamerat on suunnattu vain oikeuden puheenjohtajien ja syyttäjien suuntaan, joten syytettyjä tai heidän reaktioitaan yleisö ei näe.
Nimenhuudon perusteella paikalla ovat kuitenkin kaikki jutun pääsyytetyt, joista osa onkin tuotu oikeudenkäyntiin vankilasta.
Poliisi alkoi tutkia juttua vuonna 2018 epäillessään laajaa huumeiden ja dopingaineiden salakuljetusta ja levittämistä. Alkuvuodesta 2019 poliisi aloitti myös toisen huumevyyhdin tutkinnan, joka linkittyi tutkinnan edetessä jo aiemmin aloitettuun tutkintaan.
Poliisi tiedotti joulukuussa, että jutun päätekijöiksi epäillään kahta suomalaismiestä. Nämä ovat sittemmin paljastuneet liikemies Niko Ranta-ahoksi ja ex-liivijengipomo Janne "Nacci" Tranbergiksi.
Tranberg pakoili poliisia lähes kaksi vuotta, ennen kuin poliisi sai hänet kiinni viime syyskuussa Espanjan Aurinkorannikolta.
MTV Uutisten mukaan Espanjassa asunut Niko Ranta-aho auttoi Trambergia pakoilussa järjestämällä tälle asunnon Espanjasta.
Poliisin mukaan miehet johtivat organisaation toimintaa Espanjasta käsin ja tekivät läheistä yhteistyötä keskenään.
Apunaan miehillä oli 4–5 henkilön ydinryhmiä, joiden poliisi epäilee hoitaneen laittomien aineiden maahantuonnin, varastoinnin ja levityksen Suomessa.
Osalla rikosvyyhdin epäillyistä on yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta joukossa on myös henkilöitä, joilla ei ole rikostaustaa.
Poliisin esitutkinnan mukaan jutun päätekijäkaksikko aloitti maahantuonnin dopingaineilla vuonna 2016 ja laajensi toimintaa huumausaineisiin vuonna 2018.
Poliisin selvitysten mukaan huumeet salakuljetettiin Suomeen pääosin Alankomaista esimerkiksi rekkoihin piilotettuina.
Aineet levitettiin pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle tukkuportaiden kautta perinteiseen katukauppaan, mutta myös salatussa verkoissa toimivien kauppapaikkojen, kuten Silkkitien kautta.
Poliisin arvion mukaan huumerinki hankki toiminnallaan noin neljän miljoonan euron rikoshyödyn. Poliisi on takavarikoinut juttuun liittyen omaisuutta noin 700 000 euron arvosta.
Juttua ovat tutkineet Helsingin, Sisä-Suomen ja Hämeen poliisilaitokset sekä keskusrikospoliisi.
Suomen viranomaiset ovat tehneet tiivistä yhteistyötä EU:n oikeudellisen yhteistyön yksikön Eurojustin ja Espanjan viranomaisten kanssa.
Juttua päivitetty kello 9.40.
Juttua päivitetty kello 10.31.
Juttua päivitetty kello 12.08.