Pohjoismaisen luontokuvakilpailun voitto Lietoon
Lietolainen luontokuvaaja Rainer Carpelan on voittanut kuvallaan Somewhere over the rainbow pohjoismaisen Nordic Nature Photo Contest 2020- kilpailun pääpalkinnon. Pääpalkintona on noin 8 000 euron arvoinen kuvausmatka Keniaan.
Nordic Nature Photo Contest on suurin pohjoismaissa otetuille luontokuville suunnattu kilpailu. Se järjestettiin tänä vuonna kymmenennen kerran.
Kilpailussa oli kymmenen eri kategoriaa ja kuvia kilpailuun lähetettiin 4900 kappaletta. Palkintoseremonia pidettiin lauantaina 25.1. Oslon konserttihallissa.
Lietolaiskuvaajan otos voitti pääpalkinnon lisäksi vuoden lintukuvan palkinnon.
– Olin kuvaamassa merikotkia Norjan koillisrannikolla Flatangerissa. Ilma oli sateinen ja synkkä, mutta aika ajoin aurinko pilkisti pilvien välistä. Huomasin veneestä horisonttiin piirtyvän puolikaaren muotoisen sateenkaaren, Carpelan kertoo Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n tiedotteessa.
Kymmenisen vuotta lintuja ja nisäkkäitä ympäri maailmaa kuvannut valokuvaaja löysi palkitun otoksen liitävästä lokista vasta vuosien jälkeen.
– Yhdessä kuvassa lentävä lokki oli onneksi oikeassa kuvakulmassa ja asennossa. En aluksi kiinnittänyt ottamaani kuvaan huomiota, koska olin ensisijaisesti kuvaamassa saalistavia merikotkia ja otin matkalla yli 6000 kuvaa. Voittajakuva oli arkistoissani ”raakakuvana” toista vuotta, ennen kuin sattumalta vanhoja kuvia selatessani kiinnitin siihen huomiota ja tein sen valmiiksi, kuvaaja kertoo.