Riskintorjunta voi mennä Suomessakin uusiksi, jos tieto Wuhan-viruksen tarttuvuudesta osoittautuu merkittäväksi
Uudet tiedot Wuhanin koronaviruksen tarttuvuudesta saattavat johtaa uusiin ohjeisiin ja määräyksiin. Asiantuntijan mukaan vielä tähän ei kuitenkaan ole syytä.
Kiinan viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina, että viruksen oli havaittu tarttuvan ihmisestä toiseen jo ennen merkittäviä sairauden oireita.
– Se on toki mahdollista, sillä esimerkiksi influenssassakin näin voi olla. Isossa kuvassa se ei silti välttämättä tarkoita, että asialla olisi epidemiologista merkitystä, sanoo johtava asiantuntija Jussi Sane terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).
Maailman mediassa erilaiset asiantuntija ovat käyttäneet uusista tiedoista muun muassa termiä "gamechanger". Sillä tarkoitetaan tekijää, joka muuttaa kokonaisuutta perustavalla tavalla.
– En vetäisi vielä sellaista johtopäätöstä, että tämä muuttaa kaiken, Sane sanoo.
– Tällaisessa tilanteessa on tyypillistä, että julkisuuteen tulee uutta tietoa ja arvioita ilman kunnollista pohdintaa.
Hän korostaa, että tietoa tarvitaan vielä huomattavasti lisää, ennen kuin Suomessakaan on syytä arvioida esimerkiksi viranomaisohjeistukseen tarvittavia muutoksia.
Sane painottaa kokonaisarviota, jossa uudet tarttuvuutta koskevat tiedot ovat vain yksi osa.
Yleensä tämäntapaisten virusten tarttuvuus on suurimmillaan pari päivää oireiden alkamisesta. Vaikka tarttumista tapahtuisi jo oireettomana aikana, sen merkitys voi olla pieni.
– Miten tehokasta se on, ja miten usein tarttumista tapahtuu – se ei ole niin mustavalkoista.
THL seuraa maailman terveysjärjestön (WHO) ja Euroopan tartuntatautikeskuksen (ECDC) tilannearvioita, joissa tämäkin tekijä otetaan huomioon.
Tällä hetkellä THL ohjeistaa ihmisiä ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon, mikäli he saavat kuumetta ja hengitystieoireita kahden viikon kuluessa siitä, kun he ovat olleet Kiinan Wuhanissa tai tekemisissä sieltä tulleiden kanssa.
Jos varmistuisi, että virus tarttuu tehokkaasti jo ennen oireita, tämä ei enää välttämättä riittäisi riskien hillintään.
– Jos tällaista tapahtuisi merkittävissä määrin, niin totta kai tällä olisi merkitystä sille, miten tartuntaketjuja voidaan pysäyttää. Se on selvä, Sane myöntää.
Kiinassa on varmistettu reilut kaksi tuhatta Wuhanin koronavirustapausta. Määrän on ennakoitu kasvavan lähipäivinä nopeasti.
Epidemiakeskuksena pidetyn Wuhanin lisäksi tartuntoja näyttää nyt ilmaantuvan muuallakin Hubein provinssissa. Tämä saattaa muuttaa ohjeistuksia myös Suomessa.
– Onko koko Hubein provinssi otettava määritelmäksi siitä, mistä tulevien matkustajien tulee tarkkailla oireita – tämä elää koko ajan. Asiaa arvioidaan viimeistään maanantaina, Sane sanoo.
Hubeissa asuu noin 60 miljoonaa ihmistä.
Sunnuntaina ECDC arvioi, että uusien tapausten todennäköisyys EU-alueella on kohtalainen. Tämä koskee kuitenkin vain Kiinan Hubeista tulleita ihmisiä.
EU-alueen sisällä tapahtuneiden tartuntojen todennäköisyyttä keskus piti yhä pienenä, mikäli maiden varautuminen on riittävää.