Alkoholin vähittäismyynti laski – keskioluen suosio jatkuu
Alkoholilain kokonaisuudistus ei näytä tuoreimpien tietojen valossa lisänneen alkoholin vähittäismyyntiä Suomessa. Taloustutkimus Oy:n ennakkotietojen mukaan vähittäismyynti laski 2019 edellisvuoteen verrattuna. Litroissa alkoholijuomien vähittäismyynti laski 2,1 prosenttia ja myös absoluuttisena alkoholina mitattuna 2,1 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.
Vähittäismyynti koostuu päivittäistavarakaupan ja Alkon myynnistä.
Keskioluen myynti laski melkein viisi prosenttia, ja nelosoluen myynti kasvoi yli 20 prosenttia. Lisäksi vahvojen lonkeroiden myynti jatkoi kasvuaan, ja niiden ostopaikkana päivittäistavarakauppa on vahvistanut osuuttaan.
– Suomalaisten suosikkijuoma on kuitenkin yhä keskiolut, jonka osuus päivittäistavarakaupan olutmyynnistä on noin 88 prosenttia. Tämä vastaa hyvin lain valmisteluvaiheessa esittämiämme arvioita alkoholilain uudistuksen vaikutuksista myyntiin, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto tiedotteessa.
Selvityksen teki Taloustutkimus Oy tammikuussa 2020 Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta.
Uusi alkoholilaki tuli voimaan 2018, ja lakiuudistuksen myötä kaupassa saa myydä enintään 5,5 prosentin vahvuisia alkoholijuomia aiemman 4,7 prosentin sijaan. Lisäksi luovuttiin tuotteiden valmistustaparajoitteesta.