Mopoauto törmäsi puuhun Porissa – matkustaja ja kuljettaja sairaalaan
Vuonna 2004 syntynyt tyttö menetti mopoautonsa hallinnan ja suistui tieltä lauantai-iltana Porin Pörkkinäistentiellä.
Kuljettaja ajoi keskustan suuntaan, kun hän ajautui Pietniementien risteyksen jälkeen pientareelle tien oikealle puolelle yli kevyen liikenteen väylän törmäten lopulta puuhun. Mopoautossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin Satasairaalaan tarkistuttamaan vammansa. Alustavien tietojen mukaan kumpikaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti.