Turussa vietetään tänään turkitonta perjantaita
Finland Fur Animal Save ja Animalian Turun paikallisosasto järjestävät Turussa Yliopistonkadulla tänään 29. marraskuuta Turkittoman perjantain kello 16.00–18.00.
Kansainvälisesti vietettävä Turkiton perjantai -tapahtuma eli Fur Free Friday on lähtenyt liikkeelle Yhdysvalloista. Yhdysvalloissa päivää vietettiin ensimmäisen kerran 1986 kiitospäivän jälkeisenä perjantaina, joka on tunnetusti merkittävä ostospäivä.
Tarkoituksena on ollut nostaa esille eläinten turkistarhoilla kokema kärsimys. Perjantain tapahtuma jatkaa perinnettä kertomalla turkistarhauksen tilanteesta ja siihen liittyvistä ongelmista Suomessa. Järjestöt pyrkivät samalla vaikuttamaan kuluttajiin ja heidän ostokäyttäytymiseensä.
– Haluamme kertoa kuluttajille, ettei eläimen turkiksen käyttäminen ole eettistä eikä moraalisesti hyväksyttävää, toteaa tiedotteessa tapahtuman järjestäjä Niina Kuorikoski.
– Nykyään on saatavilla paljon lämpimiä, eläinperäisistä materiaaleista vapaita vaatteita. Turkiksesta on tullut käyttötuotteen sijasta turha ylellisyystuote, hän jatkaa.
Lue myös: