Pöytyän pipofirman omistajaksi reilulla parilla sadalla – kotimaiset vaateyritykset keräävät kuluttajilta kasvurahaa
Pöytyäläinen pipovalmistaja Myssyfarmi hakee uusia rahoittajia kansainvälistä kasvuaan varten. Joulun alla päättyvällä rahoituskierroksella yritys pyrkii keräämään 200 000–425 000 euroa, joita se käyttää viennin edistämisen lisäksi verkkokauppansa uudistamiseen.
Pipofirman omistajaksi kuluttaja pääsee sijoittamalla yritykseen vähintään 223,7 euroa. Yhden osakkeen hinta on 44,74 euroa, ja minimisijoitus on viisi osaketta.
Maanantaina käynnistynyt joukkorahoituskampanja alkoi yrityksen kannalta lupaavasti, sillä tiistai-iltapäivään mennessä sijoituksia oli tullut reilut 112 000 euroa eli yli puolet minimitavoitteesta.
Myssyfarmin yrittäjä Janne Rauhansuu arvioi, että yrityksestä kiinnostuneita on kolmenlaisia.
– Muotiin sijoittavat ammattilaiset näkevät tässä hurjan potentiaalin, mutta heitä ei ole Suomessa montaa. Toiset maatilat arvostavat tekemistämme ja ovat jo nähneet, miten mahdottomasta tehdään mahdollista. Lisäksi koko joukko pöytyäläisiä haluaa, että me ja kotikuntamme menestyvät. Lisäksi uskomme, että moni konseptimme kanta-asiakas tai fani lähtee mukaan.
Myssyfarmi on saanut runsaasti näkyvyyttä muun muassa markkinointitemppujensa ansiosta. Viime joulukuussa yrityksen alihankkijoina toimivia neulojia lensi Japaniin Nagoyaan neulomaan Takashimayan tavaratalon kutsumina.
Yritys painottaa julkikuvassaan vastuullisuutta, joka liittyy paitsi eläkeläisten työllistämiseen myös kotimaisen villan hyötykäyttöön. Tämän arvellaan herättävän kiinnostusta potentiaalisten rivisijoittajien keskuudessa.
– Myssyfarmin rahoituskierros on kiinnostava erityisesti viime vuosina kasvaneen vaikuttavuussijoittamisen trendin näkökulmasta. Yhä useammat sijoittajat haluavat tuottopotentiaalin lisäksi nähdä yrityksiltä positiivisia vaikutuksia toimintaympäristöönsä, Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä kommentoi tiedotteessa.
Vastaava osakeanti on Invesdorin kautta käynnissä myös toisella kotimaisella tekstiilialan yrityksellä, nokialaisella lastenvaatefirma Papu Designilla, jolle joukkorahoituskierros on jo kolmas. Papuun kiinni pääsee Myssyfarmia pienemmällä, 149 euron sijoituksella.
Yrityksen tavoitteena on ollut kerätä 150 000–800 000 euroa, josta minimi on jo täyttynyt pari viikkoa jatkuneelle rahoituskierroksella. Merkintöjä on tehty noin 190 kappaletta 225 000 euron edestä.
Aiemmilla rahoituskierroksilla Papua ovat ostaneet muun muassa yrityksen tuotteisiin mieltyneet perheenäidit. Yrityksellä on tällä hetkellä 770 omistajaa, joista 65 prosenttia on naisia.
Papu Design on kasvattanut viime vuosina liikevaihtoaan, mutta ei siihen tahtiin kuin se vuonna 2017 arvioi. Tuolloin yritys arvioi vuoden 2020 liikevaihtonsa nousevan 9,5 miljoonaan euroon, mutta tämänhetkinen arvio on 3,9 miljoonaa euroa.
Papu ennustaa saavuttavansa positiivisen tuloksen ensi vuonna. Tähän asti yrityksen tulosta ovat painaneet alas muun muassa investoinnit.
Yrityksenon tavoitteena listautua Helsingin pörssin First North -listalleviiden vuoden sisällä.