USA alkaa käännyttää turvapaikanhakijoita Guatemalaan – samantyyppinen sopimus kuin EU:lla ja Turkilla
Hondurasilainen mies lennätettiin torstaina Yhdysvalloista Guatemalaan.
Kyseessä oli ensimmäinen turvapaikanhakija, jonka Yhdysvallat lähetti niin sanottuun turvalliseen kolmanteen maahan. Se on myös iso muutos siinä, miten Yhdysvallat suhtautuu turvapaikkaa hakeviin.
Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Yhdysvaltain uusi käytäntö on samantyyppinen kuin EU:n ja Turkin välinen sopimus, jossa Turkki lupaa pitää turvapaikanhakijoita maassa miljardien eurojen korvausta vastaan.
Guatemalan ulkoministeriön tiedottaja kertoi, että hondurasilaista Erwin Ardonia saattoi muutama Yhdysvaltain viranomaisten edustaja muuten tyhjässä lentokoneessa.
– Ajattele, että lähetetään yksi ihminen. Parannuskeino on kalliimpi kuin tauti, Guatemalan presidentiksi valittu Alejandro Giammattei kommentoi tapausta torstaina Reutersin mukaan.
Yhdysvalloissa demokraatit ja aktivistit ovat kritisoineet uutta ohjelmaa vastuuttomaksi: suojaa hakevia ihmisiä lähetetään Guatemalaan, jossa on korkeat murhaluvut, vähäinen turvapaikanhakujärjestelmä ja heikko oikeusvaltioperiaate. Maailmanpankin mukaan ihmisen vaara joutua murhatuksi on Guatemalassa viisinkertainen Yhdysvaltoihin verrattuna.
Guatemalan sisäministeri Enrique Degenhart kertoi, että hänen hallintonsa käsittelee kaikkien maasta turvapaikkaa haluavien hakemukset. Degenhartin mukaan YK-järjestöt ovat vastuussa majoituksesta heidän oleskelunsa aikana.
Degenhart on aiemmin kertonut Reutersille, että hän uskoo monien palaavaan kotimaihinsa El Salvadoriin ja Hondurasiin. YK:n siirtolaisuusjärjestö IOM sanoi tällä viikolla, että Yhdysvallat oli antanut sille 10 miljoonaa dollaria, jossa se voisi auttaa siirtolaisia palaamaan vapaaehtoisesti Guatemalasta kotimaihinsa.
IOM:n tiedottaja Melissa Vega kertoi Reutersille, että hondurasilainen Erwin Ardon ei aio hakea turvapaikkaa Guatemalasta, vaan hänet kuljetetaan Hondurasiin.
Hänelle tehdään terveystarkastus, mukaan lukien psykologiset testit, jotta nähdään, pystyykö hän matkustamaan.
Degenhart kertoo, että Yhdysvalloista odotetaan lisää turvapaikanhakijoita ensi viikolla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tehnyt maahanmuuton rajoittamisesta yhden uuden presidentinvaalikampanjansa kulmakivistä. Trumpin hallinto on pyrkinyt rajoittamaan turvapaikanhakua Yhdysvaltoihin, jotta Keski-Amerikasta saapuvien määrät vähenisivät Meksikon vastaisella rajalla.