Uutiset

Slush kerää yrittäjät ja sijoittajat yhteen – Huippukalliista lipuista huolimatta tapahtuma tekee kävijäennätyksen

Teknologia- ja sijoitusyhtiöiden puhujien esitykset ovat Slushin suosituimpia ohjelmanumeroita.
Teknologia- ja sijoitusyhtiöiden puhujien esitykset ovat Slushin suosituimpia ohjelmanumeroita.

Kasvuyritys- ja teknologiatapahtuma Slushin yleisömeressä ei usein ehditä katsoa vastaantulijaa silmiin.

Tärkeintä on vilkaista vieraiden kaulanauhassa roikkuvaa kylttiä, josta käy ilmi henkilön nimi ja tämän edustama yritys tai organisaatio.

Olennaisimman tiedon kertoo kyltin väri, josta ilmenee, onko kyseessä esimerkiksi sijoittaja, startup-yrittäjä vai esimerkiksi uutta rahoituskierrosta tai yhteistyökumppaneita etsivä yritystoiminnan "skaalaaja".

Aika on kaksi päivää kestävässä tapahtumassa rahaa.

Slushissa toisiaan etsivillä kasvuyritysten edustajilla ja suuren sijoitusvarallisuuden päällä istuvilla pääomasijoittajilla on erinomainen mahdollisuus etsiä toisiaan, koska molempia on kerääntynyt Helsingin messukeskukseen tuhansia.

Parin vuoden ajan paikallaan pysynyt Slushin kävijämäärä on nousemassa järjestäjien mukaan tänä vuonna uuteen ennätykseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppuunmyytyyn tapahtumaan odotetaan saapuvan paikalle noin 25 000 vierasta yli sadasta maasta. Kävijämäärä on suuri varsinkin, kun katsoo lippujen hintoja.

Lippu sijoittajalle: lähes 900 euroa, startupille: hieman vajaa 400 euroa, muu osallistuja: vajaa 900 euroa.

Slush monipuolistuu

Mikä vetää ihmisiä Slushiin?

Tapahtuman pääasiallisena tarkoituksena on ollut yhdistää rahoitusta etsivät kasvuyrittäjät ja sijoittajat.

Ensimmäisestä eli vuoden 2008 Slushista lähtien tapahtuman näkyvimpiin ohjelmanumeroihin on kuulunut myös Slush 100 -kilpailu, jossa "pitchataan" eli esitetään muutaman minuutin myyntipuhe omasta yritysideasta.

Viime vuosina tapahtuman sisältö on monipuolistunut, eivätkä kävijät ole pelkkiä sijoittajia ja kasvuyrittäjiä.

Tänä vuonna tapahtumassa on lisätty esimerkiksi mentorointia, jossa konkariyrittäjät neuvovat uusia kasvuyrittäjiä.

Kärkiyhtiöiden puhujat vetävät yleisöä

Torstaina Slushissa kierrellyt Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen sanoo tapahtumaa erinomaiseksi paikaksi pysyä kärryillä uusista teknologioista.

– Meillä on muutama järjestetty tapaaminen, mutta tärkeintä antia on päästä näkemään startuppien ja teknologioiden uusimmat tuulet samalla kertaa yhdessä paikassa.

– Meitä kiinnostaa esimerkiksi lennokeilla kuljetuksia Suomessa kokeileva firma Wing, joka voi olla tulevaisuudessa ratkaisu ruuan kotikuljetukseen, Tervanen toteaa.

Tervanen sanoo pitkää puhujalistaa toiseksi tärkeäksi syyksi saapua Slushiin. Puhujien osalta Slush alkaa lähentyä Helsingissä myös järjestettävää bisnesseminaari Nordic business forumia, joka tunnetaan useista nimekkäistä esiintyjistä.

– Inspiroiduin kovasti esimerkiksi [kauramaitoja valmistavan] Oatlyn markkinointijohtajan esityksestä, jossa hän puhui asiakassuhteen rakentamisesta ja brändin todellisesta sanomasta, Tervanen sanoo.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Slushista etsitään työntekijöitä ja töitä

Slushia on ryhdytty käyttämään aiempaa enemmän myös rekrytointipaikkana.

Etelä-Korean pääkaupungista Soulista Slushiin saapuneet Mok Hee Jung, Doyeon Lee ja Minjin Kim sanovat puhuneensa torstaina kymmenkunnalle yritykselle työnhakumielessä.

– Muutaman yrityksen toimitusjohtajien kanssa saimme jo sovittua jatkokeskusteluista, Kim sanoo.

Digitaalista viestintää opiskeleva kolmikko kokee, että Slush on hyvä paikka työnhakuun, koska samassa tapahtumassa on paikalla niin monta yritystä.

– Yksi yliopistomme professoreista sanoi, että meidän kannattaa mennä juttelemaan mahdollisimman monelle yritykselle, Lee kertoo.

Laservaloja ja höyrykoneita

Puitteet ja tunnelma erottavat Slushin muista startup- ja bisnestapahtumista.

Messukeskuksessa on hämärää kuin yökerhossa, eikä luonnonvaloa päästetä sisään messuhalleihin.

Ilmaa halkovat punaiset, lilat ja siniset laservalot, ja höyrykone tupruttaa höyryä esiintymislavojen vierustoilla.

Avaruusteemaisen esiintymislavan edustalle on rahdattu tuhansia tonneja hienoa hiekkaa.

Toisessa päässä hallia vieraat pelaavat 80- ja 90-lukuisista pelihalleista tuttuja seikkailu- ja ajopelejä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​