Ruotsalaissyyttäjä luopuu Julian Assangen raiskausepäilyn tutkinnasta
Wikileaksin perustaja Julian Assange välttyi raiskaussyytteeltä Ruotsissa. Ruotsalainen apulaispääsyyttäjä Eva-Marie Persson sanoi tiistaina, ettei jatka tutkintaa raiskausepäilystä. Epäilty uhri voi vielä valittaa päätöksestä.
– Esitutkinta-aineisto ei riitä syytteen nostamiseen, Persson sanoi lehdistötilaisuudessa.
Perssonin mukaan kantajan lausunto epäillystä raiskauksesta on uskottava ja luotettava, mutta sanoi kuluneen ajan haalistaneen todistajan muistikuvia. 48-vuotias Assange on toistuvasti kiistänyt häntä kohtaan tehdyt syytökset.
Assange on ollut viime huhtikuusta lähtien vangittuna Britanniassa. Ruotsin päätös merkitsee, ettei britannialaisen oikeusistuimen tarvitse valita Ruotsin ja Yhdysvaltojen luovutuspyyntöjen väliltä.
Oikeus käsittelee helmikuussa Yhdysvaltojen luovutuspyynnön. Assange halutaan oikeuden eteen vastaamaan 18 syytteeseen, jotka koskevat vakoilua, tietomurtoa hallituksen tietokantoihin ja salaisten sotilaallisten ja diplomaattisten tietojen julkistamista.
Epäillyn raiskauksen tutkinta päättyi vuonna 2012, kun hän sai Ecuadorilta turvapaikan maan Lontoon-lähetystöstä. Esitutkinnan aloittaminen uudestaan tuli ajankohtaiseksi, kun Ecuador karkotti Assangen huhtikuussa ja Britannian poliisi pidätti hänet.
Kaksi naista syytti Assangea raiskauksesta ja muista seksuaalirikoksista, jotka tapahtuivat Tukholmassa Wikileaks-konferenssin jälkeen syyskuussa 2010. Muut väitetyt seksuaalirikokset ovat vanhentuneet vuonna 2015, mutta epäilty raiskausjuttu vanhenee vasta ensi vuoden elokuussa.
Australian kansalainen Assange istuu Britanniassa vajaan vuoden mittaista vankeusrangaistusta takuuehtojensa rikkomisesta. Oikeuden mukaan Assange rikkoi aiempaa oikeuden määräystä, kun hän haki turvapaikkaa Ecuadorin Lontoon-lähetystöstä.