Omistajaohjausministeri Paatero postilakosta: "Lajittelijoiden siirto on realiteetti" – Lakko jatkuu, Palta olisi hyväksynyt sopimuksen
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) kommentoi tiistaina eduskunnassa lyhyesti Postin työkiistaa.
– Sovittelu jatkuu, ja toivon, että ne löytävät ratkaisun, Paatero sanoi.
Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto vakuutti tiistaina, ettei yhtiö aio kumota päätöstä siirtää noin 700 pakettilajittelijaa halvemman työehtosopimuksen piiriin.
PAU ei ole hyväksynyt siirtoa, mistä muodostunut keskeisin kiistakysymys.
Kuusiston mukaan siirrolla on valtion omistajaohjauksen tuki.
Paateron mukaan realiteetti on se, että 700 pakettilajittelijaa on siirretty Posti Palvelut Oy:n palvelukseen.
– Se on joka tapauksessa jo tehty. Se, millä sopimuksella neuvotellaan, on toinen asia, Paatero sanoi eduskunnassa toimittajille.
Postilakossa oli ensimmäistä kertaa pöydällä konkreettinen ratkaisuesitys. Osapuolet eivät kuitenkaan päässeet asiassa sopuun, kun PAU hylkäsi sovintoesityksen. Postin lakko jatkuu.
Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jätti yöllä sovintoesityksen koko maanantain jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. Ehdotuksen sisältöä ei julkistettu ennen siihen annettuja vastauksia.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta antoivat vastauksensa esitykseen valtakunnansovittelijan toimistolla aamupäivällä. Vaihtoehtoina oli vain joko hyväksyä tai hylätä esitys.
Palta olisi hyväksynyt esityksen, mutta PAU ei. Lakon jatkuminen merkitsee myös tukitoimien jatkumista. Sovittelu jatkuu keskiviikkona kello 13.
Postia neuvotteluissa edustavan Paltan toimitusjohtaja sanoo olevansa erittäin pettynyt siihen, että sopua ei syntynyt.
– Olemme tulleet PAU:ta vastaan keskeisissä riitakysymyksissä. Palkat ja palkkarakenteet säilyisivät entisellään sekä keskeiset työsuhteen ehdot. Tämä olisi ollut hyvin tasapainoinen ja kohtuullinen kokonaisuus tähän pitkään jatkuneeseen riitaan, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoi toimittajille.
PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen sanoi, että sovintoehdostus on hyväksyttävissä vasta sitten, kun kaikki sen osat ovat hyväksyttävissä.
– Tässä nyt Postin hallitus pitää vähän panttivankinaan PAU:ta kuten ehkä yleisesti koko maata ja aiheuttaa sen, että lakot jatkuvat, kun he ovat päättäneet halpuuttaa 700 ihmisen ja postipalveluihin siirrettyjen pakettilajittelijoiden työehdot, Nieminen totesi.
Kiistassa on kyse Postin halusta siirtää pakettilajittelijoita Posti Oyj:stä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Posti Oyj on Paltan jäsen, mutta Posti Palvelut Oy on järjestäytynyt Medialiittoon.
– Meillä ei ole mahdollisuutta käydä neuvotteluita muiden kuin omien jäsentemme puolesta eikä kysymys pakettilajittelijoiden siirrosta edes ole työehtosopimuksilla ratkaistava asia. Pakettilajittelijoiden tilanteen kytkeminen Paltan ja PAU:n neuvotteluihin on puhdasta järjestöpolitiikkaa, Aarto totesi Paltan tiedotteessa.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL aloitti tiistaina tukitoimet rautateiden tavaraliikenteessä. Lakon on määrä päättyä illalla klo 22.
Tukitoimia on suunnitellut myös Rautatiealan unioni RAU, jonka toimet on määrä kohdistaa niin ikään rautateiden tavaraliikenteeseen. JHL:n seuraavia tukitoimia on kaavailtu keskiviikoksi.
Yhdessä nämä tukilakot jumittaisivat rautatien tavaraliikenteen ja näin esimerkiksi teollisuuden kuljetukset useammaksi päiväksi.
Maanantaina alkaneiden Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n sekä Merimies-Unionin tukilakkojen on määrä jatkua kunnes postikiista laukeaa.
Tukilakkorintamaan ilmoitti liittyvänsä tiistaina myös Sähköliitto, joka käynnistää tukilakon ensi maanantaina. Kaksi viikkoa kestävä tukilakko kohdistuu seitsemään posti- ja logistiikkakeskukseen kuudella paikkakunnalla.
Juttua on päivitetty klo 15.00: Juttuun ja otsikkoon on lisätty omistajaohjausministeri Sirpa Paateron kommentit.