Hätäkeskuslaitoksen johtajan virkaa haki 15 henkilöä
Hätäkeskuslaitoksen johtajan virkaa haki määräaikaan mennessä 15 henkilöä, joista kaksi ei halunnut nimeään julkisuuteen.
Johtajan virka täytetään viiden vuoden määräajaksi marraskuun alusta alkaen. Virka voidaan sijoittaa joko Poriin tai Keravalle.
Hätäkeskuslaitoksen johtaja vastaa Hätäkeskuslaitoksen toiminnan tuloksellisuudesta ja laitokselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Hänen tehtävänään on muun muassa vastata laitoksen hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, yleisestä ohjaamisesta ja talousarviolainsäädännössä säädetyistä tehtävistä. Johtajan alaisuudessa toimii kolme osastoa; ohjaus ja ennakointi, hätäkeskuspalvelut sekä tekniset palvelut.
Hätäkeskuslaitoksen nykyinen johtaja Martti Kunnasvuori ilmoitti heinäkuun lopulla jäävänsä marraskuun alusta alkaen eläkkeelle.
– Pitkä työtaival hätäkeskustoiminnan ja valtionhallinnon parissa on takana ja monta haastetta on tässä matkan varrella ylitetty. Olen tyytyväinen siitä, että Hätäkeskuslaitos on tänä aikana saavuttanut oman asemansa yhtenä turvallisuusviranomaisena sisäisen turvallisuuden kentällä. Nuorena virastona olemme pystyneet muuntumaan toimintaympäristön sekä erilaisten päätösten myötä joustavasti ja luoneet hätäkeskustoiminnasta oman ammatillisuuden ja kehittäneet monta innovaatiota, Kunnasvuori kiteytti tuolloin.
Määräaikaan mennessä virkaa hakivat hallintotieteiden maisteri Juha Hakola, valtiotieteiden maisteri Jyrki Heinonen, oikeustieteen lisensiaatti Samppa Holopainen, upseeri Anssi Kuusela, hallintotieteiden maisteri Teemu Lehti, Master of Business Administration Piotr Marko Lehtonen, sotatieteiden maisteri Mikko Martiskainen, oikeustieteen maisteri Mikko Masalin, valtiotieteiden maisteri Juha Nieminen, upseeri Marko Nieminen, terveystieteiden maisteri Mari Seppänen, yleisesikuntaupseeri Mikko Soikkeli ja diplomi-insinööri Taito Vainio.
Lisäksi kaksi hakijoista eivät halunneet nimeään julkaistavan.
Hätäkeskuslaitos on sisäministeriön alainen valtakunnallinen virasto, jonka toimipisteet sijaitsevat Keravalla, Turussa, Porissa, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa.
Hätäkeskuslaitoksen palveluksessa työskentelee noin 600 henkilöä.