Näkökulma: Lapsi toi leivän tullessaan, mutta nyt ei taida olla jäljellä leivänmuruakaan
Anita Simola
– Lapsi tuo leivän tullessaan, kuuluu vanha sananlasku.
Tämä lause ihmetyttää ja huvittaa alhaisen syntyvyyden aikakautena. Eikös se ole tänä päivänä ihan toisin päin?
Sanonta juontaa omavaraiseen maatalouskulttuuriimme, joka on niin sanotusti katoavaa kansanperinnettä. Ennen muinoin järjestelmä toimi; mitä enemmän lapsia, sitä enemmän työntekijöitä maatilan moninaisiin töihin.
Nyt suomalaiset heräsivät Tilastokeskuksen väestöennusteeseen, joka latoi pöytään ankeat madonluvut.
Sen mukaan Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla.
Väkiluku lähtee laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 se olisi noin 100 000 nykyistä pienempi.
Luvut eivät ole suuri yllätys kehitystä seuranneille. Liioin ei ole uutinen, että kansa pakkaa pääkaupunkiseudulle. Ennuste kertoo, että vuonna 2040 väkiluku kasvaisi Manner-Suomessa vain Uudellamaalla.
Reseptejä syntyvyyden nousuun on haettu kuumeisesti vuosia. Ovatko ne purreet? Näköjään eivät.
Ongelma on, että surkeaan kehitykseen tuntuu olevan yhtä monta syytä kuin on vastaajaa.
Jo edellinen hallitus muotoili lapsistrategiaa. Viesti oli, ettei syntyvyys lähde nousuun ihmekikoilla tai vauvatonnilla. Koska vyyhti on niin monisäikeinen, pitäisikö syntyvyysohjelma palastella?
Äkkiseltään tulee mieleen iso läjä aihealueita, joihin poliittisten päättäjien pitäisi tarttua.
1. Asuntopolitiikka ja huimat hinnat. Jos kerran väki pakkautuu pääkaupunkiseudulle, on asuntopolitiikka ajateltava uudestaan. Keskustassa neliöhinnat on sellaiset, että lapsiluku jää yhteen. Jos harkitaan toista lasta, on mietittävä yhtä uutta huonetta. Ei onnistu.
2. Jousto puuttuu. Kun seuraa sosiaalisessa mediassa syntyvyyskeskustelua, yksi aihe nousee ylitse muiden ja se on työelämä. Se huutaa joustoa lapsiperheille. Kaipaamme joustoja niin päiväkodeilta, työnantajilta kuin kouluilta. Voisivatko päiväkotien haku- ja vientiajat olla nykyistä joustavampia? Ei saisi olla niin, että päiväkotiin kiiruhtavaa vanhempaa katsotaan alta lipan työyhteisössä. Koulut hoi, suunnitelkaa lisää iltapäiväkerhoja.
3. En uskalla työni takia, tarvitsen vakautta. Nykyajan hetkinen työelämä on yksi syyllinen, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Ikä olisi sopiva lapsentekoon, mutta uusi työ on niin kiinnostava, etten malta. Lisäksi poissaolon aikana joku toinen voi ottaa työni ja joudun palaamaan huonompaan asemaan.
4. Olen pätkätyöläinen ja sellaisena pysyn. Naisvaltaisilla aloilla tämä on niin totta. Jos jään vanhempainvapaille, niin mitä sen jälkeen? Jos pysyn pätkätyössäni kiltisti, niin ehkä saan joskus vakinaisen viran. Tähän tilanteeseen eivät vauvat nyt sovi.
5. Olen yksinyrittäjä ja teen työtä vuorokaudet läpeensä. Hei, mihin rakoon tässä vauva mahtuisi?
6. En ymmärtänyt arkea. Vauva-arki on raskasta. En muista paljonkaan esikoiseni varhaisista ajoista. Univelkaa oli vaikka muille jakaa. Ulkopuolista apua ei tullut. Neuvolan väkikin oli ylityöllistetty. En saanut tukea.
Lisäksi sairastuin. Olisin tarvinnut kotihoitoa. Sote-rintamalla kun on pulaa henkilöstöstä. Heidän ajastaan kilpailevat huonokuntoiset vanhukset. Riutunut kotiäiti jää toiseksi. Voisin harkita siivousapua, mutta eikös se kotitalouden vähennysoikeus kutistunut?
7. Olen yksinhuoltaja. Saan korttitalon pysymään nippa nappa pystyssä näillä eväillä. Toinen lapsiko? Älkää naurattako.
8. Olen ilmastoahdistunut. Suurin ekoteko on, että jätän lapsen tekemättä. Okey, jos kerran viisaammat näin linjaavat.
9. Meillä on hirveän suuri asuntolaina ja mies on yrittäjä. Jos kaikki kaatuu, niin mihin joudumme, jos on kolme suuta ruokittavana? Kaiken kukkuraksi ne menivät heikentämään korkojen vähennysoikeutta, pah. Perhevapaitakin uudistetaan. Toivottavasti ei huonompaan suuntaan.
10. Olen tullut mukavuudenhaluiseksi. Rakastan matkustelua ja myös työtäni. Seuraan kavereiden perhearkea sivusta. Heille ei ole aikaa mihinkään. Päiväkotiin, kouluun, töihin, jalkapalloharkkoihin, balettitunnille, joogaan, kauppaan. Sama rumba toistuu kaksi kolme kertaa viikossa. Huh.
Jotta lista ei mene liian synkäksi, mainittakoon, että lapsiarki on myös mitä ihaninta ja palkitsevinta arkea. Jos yllämainituista aiheista pariinkin saataisiin kunnon parannus tällä vaalikaudella, niin se on jo iso askel eteenpäin.
