Uutiset

Yhdyskuntajätteen kuljetus keskitetään kunnille, jos ehdotus toteutuu – vanhat riidat repivät yhä rajusti jätekenttää

JUSSI LEINONEN
Nyt jätehuollon järjestämisen tavat vaihtelevat kunnittain. Arkistokuvassa pyöräkone nostaa muovijätettä puristettavaksi Alakorkalon jäteasemalla Rovaniemellä.
Nyt jätehuollon järjestämisen tavat vaihtelevat kunnittain. Arkistokuvassa pyöräkone nostaa muovijätettä puristettavaksi Alakorkalon jäteasemalla Rovaniemellä.

Ympäristöministeriön jätetyöryhmä ehdottaa, että kunta ei enää voisi jättää jätteenkuljetusta kiinteistön oman sopimuksen varaan. Ryhmässä kiisteltiin jopa siitä, mitä puolueiden puheenjohtajat oikeastaan sopivat hallitusneuvotteluissa.

Kiista yhdyskuntajätteiden kuljetuksesta on jälleen nostettu pöydälle.

Ympäristöministeriön työryhmä ehdottaa, että kuntien kilpailuttama jätteenkuljetus tulee pakolliseksi kaikkiin kuntiin. Samalla niiltä poistuisi mahdollisuus jättää jäteyhtiön valinta kiinteistönhaltijalle.

Asia koskettaa jokaista kotitaloutta tavalla tai toisella.

Jätehuollon järjestämiseen on kaksi eri tapaa. Kiinteistönomistaja sopii jätteenkuljetuksensa haluamansa yrityksen kanssa itse, tai kunta kilpailuttaa kuljetukset ja kiinteistönomistaja on velvoitettu käyttämään tätä palvelua.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaihtoehtojen välisen valinnan tekee kunta. Tällä hetkellä kutakuinkin joka toinen kunta järjestää kuljetuksen ja joka toisessa sen tekee kiinteistönhaltija itse.

Käytäntöä on yritetty yhtenäistää useampaan kertaan, mutta erityisesti kuntien itsemääräämisoikeuteen liittyvien näkemysten vuoksi se on ollut poliittisesti vaikeaa.

Työryhmän mukaan eri käytännöt tekevät jätehuollon ohjauksesta monimutkaista, mikä vaikeuttaa kierrätystavoitteiden saavuttamista.

Samaa mieltä oli Euroopan komissio, joka antoi vuosi sitten suosituksia siitä, miten Suomi voisi päästä kierrätystavoitteisiin. Komission mukaan jätteenkuljetuksen sirpaleisuus on yksi keskeinen syy kierrätysasteen hitaaseen kehitykseen Suomessa.

Kirjavat käytännöt ovat johtaneet myös kuntien ja jätehuoltoyritysten välisiin riitoihin, joita käsitellään jatkuvasti niin hallinto-oikeuksissa kuin markkinaoikeudessakin. Kiista on jatkunut kymmeniä vuosia.

Työryhmä päätyi siis ehdottamaan keskitetyn jätteenkuljetuksen pakkoa. Tämä poistaisi kunnilta mahdollisuuden jättää jätteenkuljettajan valinta kiinteistönomistajalle itselleen.

Perusteluina on muun muassa tehokkaampi ja helpompi valvonta, vähenevät oikeusriidat sekä keskittämisellä saatavat taloudelliset ja ympäristöhyödyt. Eri kuntalaisten kohtelustakin pitäisi tulla tasapuolisempaa.

Ehkä oleellisinta on se, että keskitetty jätteenkuljetus tehostaisi työryhmän mukaan kierrätystavoitteiden saavuttamista.

Kiinteistönhaltijan itsensä järjestämän jätteenkuljetuksen puolesta puhuivat erityisesti elinkeinoihin liittyvät tekijät, kuten pienempien jätteenkuljetusyritysten parempi kilpailuasema sekä erilaiset jätteisiin liittyvät innovaatiot.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asian ratkaisi Antti Rinteen (sd) hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan myös kiinteistönhaltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa on pystyttävä varmistamaan jätelain säädösten noudattaminen.

Työryhmä katsoo, että valvontavaikeuksien vuoksi tämä ei ole mahdollista.

– Siirtyminen kunnan keskitettyyn järjestelmään... mahdollistaisi yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi vaadittavien ohjauskeinojen kustannustehokkaan ja hallitun toteuttamisen, työryhmä mainitsee.

Kunnan olisi kuitenkin hankintaa suunnitellessaan otettava hankintalain mukaisesti huomioon pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet päästä tasapuolisesti tarjouskilpailuihin.

Kotitalouksille ja muille kiinteistönomistajille muutos voisi työryhmän mukaan tarkoittaa rahansäästöä.

Ryhmä viittaa vuonna 2010 tehtyyn selvitykseen, jonka mukaan kunnan järjestämä jätteenkuljetus oli kiinteistöille jopa 40 prosenttia halvempi.

– Muutoksesta hyötyisivät erityisesti kotitaloudet ja pienet toimijat, joilla ei yksinään ole suuren tilaajan neuvotteluvoimaa markkinoilla, työryhmä toteaa.

Tosin se myöntää myös, että hinta voi joissakin tapauksissa myös nousta.

Ehdotus ei koske viemärijätettä eli esimerkiksi sakokaivojen lietettä, joka poistuu yhdyskuntajätteen kierrätysvelvoitteiden piiristä.

Sen kuljetus siirtyisi kokonaan kiinteistönhaltijan vastuulle. Kunnan pitäisi kuitenkin järjestää jätteen vastaanotto ja käsittely.

Vaikka mietintö ja ehdotukset saatiin aikaiseksi, oli työryhmä linjauksesta varsin erimielinen.

Muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö katsoo mietintöön jättämässään eriävässä mielipiteessä, että kaksi järjestelmää pitää säilyttää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– EU:n jätedirektiivit eivät edellytä muutoksia Suomen jätteenkuljetuksen järjestämistapaan, ministeriö totesi.

Hallitusohjelman kirjauskin tulkittiin erimielisessä työryhmässä eri tavoin.

Suomen Yrittäjät ja ympäristöpalveluyritysten edunvalvontajärjestö YTP väittävät, että kahden järjestelmän säilyttämisestä on sovittu hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken hallitusneuvotteluissa.

Selvyyden saamiseksi pyysimme kommenttia Antti Rinteen lisäksi kahdelta muulta hallituspuolueen puheenjohtajalta, Maria Ohisalolta (vihr) ja Katri Kulmunilta (kesk), sekä hallitusohjelman solmimisen aikaan puheenjohtajana toimineelta Juha Sipilältä (kesk).

Kukaan ei kommentoinut asiaa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr) avustajakunnasta kerrotaan, että jätteenkuljetuksesta neuvotellaan hallituspuolueiden kesken.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​