Ilmastonmuutos

Analyysi: Saksan uusi ilmastopaketti sai monet pettymään – Näin jättimäinen uudistus vaikuttaa Suomeen

Saksan liittokansleri Angela Merkel on painottanut, että ilmastotoimilla on oltava kansalaisten hyväksyntä.

Saksan hallituksen julkistamana laaja ilmastopaketti on saanut heti osakseen arvostelua sekä tutkijoilta että poliitikoilta. Saksa aikoo käyttää hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseen yli 50 miljardia euroa eli lähes Suomen valtion budjetin verran. Monipuolisen ohjelman keskeisempiä uudistuksia on se, että vuodesta 2021 alkaen liikenteen ja lämmityksen käyttäjät joutuvat Saksassa maksamaan oikeudesta päästää ilmaan hiilidioksidia, kun polttoaineena käytetään esimerkiksi dieseliä, kaasua, lämmitysöljyä tai maakaasua. Ensimmäisenä vuotena oikeudesta päästää ilmaan hiilidioksidia joutuu maksamaan 10 euroa tonnia kohden. Vuonna 2025 hiilidioksiditonnin päästöt maksavat jo 35 euroa.

Tutkijat ovat lytänneet hallituksen suunnitelmat. Niitä pidetään pääsääntöisesti sekavana kokonaisuutena hyvin erilaisia toimia, joista yhteensä saatavaa hyötyä kukaan ei osaa arvioida kunnolla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Potsdamin ilmastontutkimuslaitos PIK:n johtaja Ottmar Edenhofer arvioi, ettei Saksan hallitus saavuta vuoteen 2030 mennessä ilmastotavoitteita, joita se on asettanut itselleen.

– Hinnat ovat liian matalat eivätkä ne ulotu tarpeeksi kauas tulevaisuuteen, jotta sillä olisi ohjausvaikutusta, Edenhofer kommentoi.

Hänen mielestään päästöjen järkevä alkuhinta on 50 euroa hiilidioksiditonnilta ja sen pitäisi nousta 130 euroon vuoteen 2030 mennessä.

– Hinnan, joka hiilellä pitäisi olla, ja nyt suunnitellun hinnan välillä on valtava ero, Edenhofer sanoo.

Saksan hallitusta hidastaa nyt selvästi äänestäjien pelko. Liittokansleri Angela Merkel painotti ilmastopakettia julkistaessaan voimakkaasti, että ilmastonsuojelun tulee olla ihmisille hyväksyttävää. Merkel ei halua Saksaan keltaliivien kaltaista liikettä. Hallitus päätti aiemmin tätä vuonna jo ajaa maan hiilikaivokset vajaan 20 vuoden aikana alas luvaten kaivosalueille hyvityksenä valtavat tuet. Siitä huolimatta tämän syksyn osavaltiovaaleissa oikeistopopulistinen AfD vei suljettavien ruskohiilikaivosten alueella suurimmat äänipotit.

AfD antoikin jo täystyrmäyksen hallituksen paketille sen kieltojen ja hinnankorotusten takia.

– Kansalaisia puristetaan armottomasti ideologisten syiden takia, valitti AfD:n parlamenttiryhmän johtaja Alice Weidel paketin julkistuksen jälkeen.

Suomeen Saksan ilmastopaketti vaikuttaa kolmella tavalla.

Ensinnäkin Saksan kannustimet lisätä talojen energiatehokkuutta kasvattavat markkinoita, jotka ovat auki suomalaisille energiateknologia- ja rakennusalan yhtiöille. Saksalaiset asuintalot eivät usein ole kovinkaan energiatehokkaita, koska ihmiset asuvat pääsääntöisesti vuokralla. Lämmityskulut maksaa kokonaan vuokralainen, kun taas asuntojen rakennuttajan etu on ollut vain rakentaa ja ylläpitää rakennusta halvalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toiseksi EU:n kyky saada aikaan ilmastopäätöksiä riippuu keskeisesti sen suurimman jäsenvaltion Saksan halusta tulla linjausten taakse. Perjantainen paketti todisti, ettei Saksasta ole EU:n ilmastojohtajaksi, vaikka se on unionin suurin hiilidioksidipäästäjä. EU:n lähiajan päätökset tulevat olemaan pienempiä kuin monet vaativat.

Kolmanneksi Saksan päätökset synnyttävät suurempia markkinoita tuotteille, joita tulee Suomeenkin. Esimerkiksi sähköautojen markkinat tulevat askeleiden vaatimattomuudesta huolimatta taas hieman kasvamaan, mikä laskee niiden hintoja hitusen myös Suomessa.

Fakta

Saksan ilmastopaketti vaikuttaa useilla alueilla

Liikenteessä ja lämmityksessä hiilidioksidia saa päästää vuodesta 2021 alkaen vain päästöoikeuksia ostamalla. Tukkuostajat ostavat oikeudet ja siirtävät ne kuluttajahintoihin. Hallitus laskee, että tämä nostaa bensiinin ja dieselin hintaa vuonna 2021 kolme senttiä litralta ja vuonna 2026 noin 9–15 senttiä.

Tuulivoiman rakennussäädöksiä höllennetään.

Aurinkoenergiatukia laajennetaan koskemaan myös suuria aurinkoenergialaitoksia.

Öljylämmitys uusissa taloissa kielletään vuodesta 2026 alkaen. Tukia annetaan niille, jotka luopuvat vanhoista öljylämmityslaitteista.

Verovähennyksiä tarjotaan talojen energiaremonttien tekijöille.

Junalippujen arvonlisäveroa lasketaan ja lentolippujen veroja nostetaan.

Lisää rahaa rautateiden rakentamiseen.

Lisää latauspisteitä ja tukia sähköautojen ostajille.

Sähkönkäyttäjien maksamaa lisämaksua alennetaan.

Asumistukea korotetaan, jotta sitä saavien asema ei huonone lämmityskustannusten noustessa.

Visa Noronen
Visa Noronen
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (12)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ademeion Ademo
-Suurimmat ongelmat-
Ihmiskunnan tämän hetken suurimmat ongelmat ovat ahneus, tietämättömyys ja typeryys, sillä ne ovat tärkeimmät ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristötuhojen riittävää torjumista estävät tekijät.

Suomalaiset kuuluvat maailman parhaiten koulutetuimpien kansojen joukkoon, mutta silti aika iso vähemmistö heistäkin on päätynyt kuuntelemaan ilmastonmuutosasiassa parhaiden asiantuntijoiden sijaan sekalaisia opportunisteja, jotka pyrkivät lietsomaan tosiasioiden vastaisia mielikuvia ja ennakkoluuloja omaksi edukseen.

Jallitukseen langenneiden foorumikirjoittelun yleisestä tasosta voi päätellä, että he ovat enimmäkseen vähän koulutettuja, eivätkä usein muutenkaan – anteeksi vain – niin sanotusti kynttilöistä ihan kirkkaimpia. Samalla pitää sanoa, moni kouluttamaton ihminen on älykäs ja viisas, ja ymmärtää mihin tahoon kannattaa luottaa.

Nimimerkki Muumimamma toistaa ilmastonmuutoskieltäjien tyypillisiä harhaanjohtavia argumentteja:

"Siinä ei sanallakaan sanota hiilidioksidi päästöistä mitään,vaan etäisyydestä ja kulmasta aurinkoon nähden. Se ratkaisee,kuinka paljon energiaa maanpinnalle tulee."

Kyse ei ole vain siitä, kuinka paljon auringon energiaa maapallolle tulee, vaan ratkaisevasti myös siitä, kuinka paljon energiasta maapallolle jää. Mitä enemmän ilmakehässä on hiilidioksidia, sitä suurempi osa auringon säteilystä jää maapallolle. Se on aihepiirin perusasioita, ja vähän ihmettelen, että vuonna 2019 aikuinen suomalainen ilmastonmuutosaiheesta kiinnostunut voi olla siitä tietämätön.

Suosittelen vahvasti, että ennen aiheen enempää kommentointia käyt tutustumassa sen perusteisiin vaikkapa Ilmatieteenlaitoksen, Aalto-yliopiston ja Ympäristökeskuksen ylläpitämällä Ilmasto.org-sivustolla:

http://ilmasto.org/
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: -Suurimmat ongelmat-
Tässä Muumimammalle ja Ari Hyvöselle vastaus. Olen itsekin kovasti hämmästynyt, että tällaista totaalista tietämättömyyttä vielä löytyy Suomesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: -Suurimmat ongelmat-
Ei ole olemassa tieteellistä konsensusta siitä,että ihminen on yksin syyllinen ilmastonmuutokseen.On käyty kyseisillä sivuilla ja muillakin,eikä se muuta asiaa miksikään.Ilmastonmuutos on ollut totta jo kauan ennen ihmistä,siis miljoonia vuosia.Hiilidioksidia on ollut jopa viisitoista kertaa nykyistä enemmän.Se ei lämmitä,vaan etäisyys auringosta.Jos menet vaikkapa rannalle ottamaan aurinkoa,ei tule heti mieleen,että hiilidioksidihan se siinä lämmittää.Koostumus ilmakehässä:Typpi noin 78%.Happi21% ja loppu prosentti sisältää mm.Metaania0,00017%.Vesihöyry n.0,2%.HIILIDIOKSIDI 0,039%.Ja tästä määrästä on ihmisen aiheuttamaa noin 5%.Eli todella vähän.Jos tämä määrä poistettaisiin,sillä ei käytännössä ole mitään merkitystä.Suurimmat päästölähteet ovat vesistöt,joka on 70%maapallon pinta-alasta ja tulivuoret.Viimevuonna oli joka ainoa viikko 14-27purkausta.Minä en ole asioita tutkinut,mutta kannattaa muitakin julkaisuja lukea.Myös ulkomaisia.Älkääkä sekoittako kaksi eri asiaa ilmastomuutosta ja ilmansaasteita,joka on lähinnä suurten kaupunkien ongelma.Eikä myöskään esim.metsä-ja maastopaloja joka on useimmiten ihmisten ahneutta/huolimattomuutta ja tahallaan sytytettyjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Missä järki?
Saksan ns ilmastopaketti olisi lähtölaskentaa Saksan autoteollisuudelle ja muullekin menestykselle. Miksi sitä edes esitellään koska millään maalla ei ole varaa eikä tarvetta myötäillä vouhotuksen mittasuhteet saanutta ilmastokiihkoilua, Saksakaan ei siis aio tuota toteuttaa. Kiina osoittaa hyvää esimerkkiä siinä, että maan talous laitetaan kuntoon ja jos päästöt kasvavat niin sillä ei ole mitään merkitystä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Missä järki?
Hyvösen ristiretki "ilmastovouhotusta" vastaan jatkuu. Antaa mennä vaan 100 lasissa päin seinää. Meidän jälkeemme vedenpaisumus. Hyvönen, entä jos oletkin väärässä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Väärä suunta
Kokoajan sekoitetaan kaksi eri asiaa keskenään.Ilmastonmuutos ja ilmansaasteet.Viimeksimainittu on osin ihmisen aiheuttamaa lukuuottamatta mm.tulivuorenpurkauksia.Ilmastonmuutos ei ole ihmisen aiheuttamaa,joka käy ilmi ohjelmasta:ylen areena.Meri joka katosi.Siinä ei sanallakaan sanota hiilidioksidi päästöistä mitään,vaan etäisyydestä ja kulmasta aurinkoon nähden.Se ratkaisee,kuinka paljon energiaa maanpinnalle tulee.Hiilidioksidi ei lämmitä mitään,mutta on todella tärkeä ja tarpeellinen kaasu elämisen kannalta.Hiilidioksidia jopa LISÄTÄÄN kasvun nopeuttamiseksi mm.tomaatin,kurkun,salaattien ym.kohdalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Väärä suunta
Nyt ei ole kaikki Muumit laaksossa kirjoittajalla. Käynnissä oleva ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama. Asia on tieteellisesti ja muilla tavoin todistettu lukemattoman monta kertaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Väärä suunta
Mankala, kerrohan yksikin esimerkki mikä todistaa, että maapallon normaali ja aina vallinnut ilmaston muuttuminen ja vaihtelu olisi nyt yhtäkkiä muuttunutkin ihmisen aiheuttamaksi. Yksi esimerkki riittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Väärä suunta
IPCC 2018 ja 2019 raportit. Lukekaa ne. Ihmistoiminnan aiheuttama ilmastonmuutos on yhtä selvä fakta kuin että maapallo on pyöreä. Silti osa ihmisistä haluaa uskoa, että se on litteä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Väärä suunta
Ari Hyvönen esittää pyynnön Mankalalle: "Mankala, kerrohan yksikin esimerkki mikä todistaa, että maapallon normaali ja aina vallinnut ilmaston muuttuminen ja vaihtelu olisi nyt yhtäkkiä muuttunutkin ihmisen aiheuttamaksi. Yksi esimerkki riittää."

Mitähän Ari Hyvönen tarkoittaa normaalilla muuttumisella?
Nythän koetaan epänormaalin nopeaa muutosta.

Tuo Ari Hyvösen pyyntö edes yhdestä esimerkistä on päällisin puolin ihan perustellun oloinen, mutta ei kuitenkaan ole sitä.
Onkohan Ari Hyvönen seurannut noita jo vuosikymmeniä jatkuneita tupakkaoikeudenkäyntejä.
Ymmärtääkseni ei ole koskaan pystytty osoittamaan yksilötasolla että syövän olisi aiheuttanut juuri tupakka. Mutta siitä huolimatta on täysin selvää että tupakointi aiheuttaa syöpää.

Ari Hyvönen on nyt samassa seurassa kuin tupakkateollisuuden asiantuntijat jotka sinnikkäästi pyytävät kiistattomia, juuri yhteen yksilöön sopivia todisteita.
Lopputuloshan kuitenkin oli että tupakkateollisuus on joutunut maksamaan miljardikorvauksia.
Ilmastonmuutoksen syistä tuskin mennään oikeuteen, mutta kiistatontahan tuo ihmisen vaikutus on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leo Lindstedt
Pistäkäämme paremmaksi
Sensijaan että arvostelisimme Saksan linjauksia ja päätöksiä, tehkäämme vielä parempia ehdotuksia mielipidesivuilla ja niiden tuella parempia päätöksia eduskunnassa.