Yritystukien leikkausta käsittelevä työryhmä ei saanut vielä valmista – puheenjohtaja Jari Partanen: "Vaativa homma"
Yritystukien leikkauksia käsittelevä työryhmä ei ole vielä saanut ehdotustaan valmiiksi.
Työryhmän puheenjohtajan, valtiosihteeri Jari Partasen mukaan julkistusta ei ole tulossa perjantaina, vaikka tähän pyrittiin.
– Tausta-aineistoa ja selvitettäviä asioita on paljon. Vaikutusarvioinnit, jotka tehdään virkavastuulla, on tehtävä huolella, hän perustelee Lännen Medialle.
Valtiosihteereistä muodostuvan työryhmän asetti elokuussa elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk).
Ryhmän tehtävänä on laatia ehdotus yritystukien vähentämisen kohteista ja tavoista. Vähennystavoite on sata miljoonaa euroa.
Lisäksi ryhmä tekee ehdotuksen suurteollisuuden päästökauppakompensaation jatkamisesta. Partanen kertoi aiemmin että ehdotuksia on tulossa useampia.
Työryhmän pitäisi saada valmista hallituksen budjettiriiheen eli ensi tiistaihin mennessä.
Vielä torstaina Partanen arvioi, että ryhmän ehdotus julkistettaisiin perjantaina. Nyt hän huomauttaa, että aikataulu on ollut tiukka.
– Meillä on vaativa homma. Puheenjohtajan tehtävä on hakea ratkaisuja loppuun asti.
Tarkoittaako tämä sitä, että erimielisyyksiä on paljon ja tälläkin kertaa yhteinen näkemys jää löytymättä?
– Ei kannata erityisemmin tulkita, Partanen kuittaa.
Yritystukia yritettiin vähentää myös viime hallituskaudella. Mauri Pekkarisen (kesk) työryhmä ei päässyt leikkauksita yhteisymmärrykseen.
Nyt hallitusohjelmassa on sovittu, että ellei yhteistä näkemystä löydy, kaikkia yritystukia leikataan niiden kustannusten suhteessa.