Uutiset

Biologit selvittävät hylkeiden joukkokuolemia Alaskassa

Jää on pohjoisille hylkeille elinehto. Kuvassa täplähylkeet paistattelevat päivää jäällä Kiinassa.
Jää on pohjoisille hylkeille elinehto. Kuvassa täplähylkeet paistattelevat päivää jäällä Kiinassa.

Yhdysvaltalaiset biologit tutkivat lähes 300 hylkeen kuolemaa. Kuolleita hylkeitä on löytynyt Alaskan rannoilta vuoden 2018 kesäkuusta lähtien, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltain sään- ja valtamerentutkimushallinto NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration) pitää hylkeiden kuolemia epätavallisina.

Tähän mennessä Beringinmeren ja Tshuktshimeren rannikoilta Alaskasta on löydetty 282 hylkeenraatoa, joista alle puolet, 119, löydettiin viime vuoden puolella. NOAA:n tutkijoiden mukaan kuolemia oli viisi kertaa enemmän kuin normaalisti.

NOAA:n Alaskan osaston tiedottaja Julie Speegle arvelee, että hyljekuolemien määrä on todellisuudessa vielä suurempi, sillä osa hylkeistä on voinut painua kuoltuaan meren pohjaan.

Yhtenä syynä pidetään ilmastonmuutosta, jonka seurauksena merijää sulaa ja veden lämpötila nousee epätavallisen korkeaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reutersin mukaan kuolleiden hylkeiden joukossa on täplähylkeiden ohella myös uhanalaisia parta- ja kiehkuraishylkeitä. Merijää on arktisella alueilla eläville hylkeille elinehto, sillä ne tarvitsevat sitä esimerkiksi hylkeenpoikasien kasvattamiseen, ruuan hankintaan ja lepäämiseen. Alaskan alueella on tavattu myös aliravittuja hylkeitä.

Biologit haluavat nyt selvittää, ovatko hylkeet nielleet haitallisia merileväkukintoja.

Asiantuntijat tutkivat myös harmaavalaiden joukkokuolemia. Tämän vuoden aikana on NOAA:n tilastojen mukaan löytynyt 212 kuollutta harmaavalasta pitkin Yhdysvaltojen länsirannikkoa Meksikosta Alaskaan. 44 valaista on löytynyt Alaskasta.

Tutkijat arvelevat, että syynä on merivesien lämpeneminen, joka on häirinnyt valaiden ravintoketjua.

Alaskassa on havaittu jo viitenä peräkkäisenä vuonna myös merilintujen joukkokuolemia. Kuolleiden lintujen joukossa on ollut myös uhanalaisia lajeja, kuten kiisloja, lunneja ja myrskylintuja.

Alaskan alueen vedet sulivat normaalia aiemmin tänä vuonna.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​