Professori Esko Antolan kolumni julkaistiin alun perin Turun Sanomissa 5.4.1994.
Suomen ja Euroopan unionin välillä on nyt olemassa allekirjoitettu liittymissopimus, jota tosin ei vielä ole kirjallisessa muodossa.
Hanke etenee nyt rinnakkain sekä Suomessa että unionissa. Noin kuukauden sisällä kummankin osapuolen on saatava aikaan omalta osaltaan merkittäviä ratkaisuja.
Suomessa niitä sanotaan kansallisiksi ratkaisuiksi, jotka pääasiassa koskevat maatalouden sopeutumisjärjestelyjen toteuttamista ja unionissa vastaavasti on sopimus saatava läpi Euroopan parlamentin käsittelyn.
Kumpikaan prosessi ei ole aivan yksinkertaisesti maaliin saatettavissa.
Toinen vaihe prosessissa merkitsee Suomessa valmistautumista kansanäänestykseen ja unionissa nykyisten jäsenmaiden kansallisten käsittelyjen käynnistymistä.
Suomen kansanäänestyksen ajankohta ja toteuttamistapa ovat vielä avoimia. Voi vain toivoa, että kummastakin saataisiin lopullinen selvyys mahdollisimman pian.
Aikataulu on kuitenkin ongelmallinen. Jos sisäinen ratkaisu maatalouden sopeuttamisesta syntyy toukokuussa, jää vain muutama viikko kansanäänestysprosessille ennen kesälomia.
Kesälomakautena suomalainen ei takuulla halua kuulla sanaakaan EU:sta, aivan oikein. Asiaan palataan vasta, kun koulut alkavat. Silloin on myös selvinnyt, kuka johtaa Suomen keskustaa, muodollisesti ja epävirallisesti. Silloin luulisi asetelmien olevan selkeitä varsinaisen kansanäänestyskamppailun aloittamiseen.
Minun mielestäni kansanäänestys tulisi toimittaa syys-lokakuun vaihteessa, siis nopeamman kaavan mukaan. Varhaiselle ajankohdalle on moniakin syitä.
Varhaisempi ajankohta antaa enemmän aikaa eduskuntakäsittelylle. Eduskuntakäsittelyn ripeys puolestaan on edellytyksenä sille, että jäsenyys voisi toteutua ensi vuoden alusta lähtien.
Toisaalta varhaiset tulokset hakijamaiden kansanäänestyksissä vauhdittaisivat nykyisten jäsenmaiden kansallista käsittelyä.
Pitkä kampanja intohimoja herättävässä asiassa repii suomalaista yhteiskuntaa tarpeettomasti kahteen leiriin. Vaikka tätä ei mitenkään voi välttää, voisi lyhyt kampanja kuitenkin jättää helpommin korjattavissa olevia haavoja.
Muutoin edessä saattaa olla Norjan tilanne, jossa edellisen EY-kansanäänestyksen jäljet näkyvät vieläkin kansalaisten keskinäisissä suhteissa. Tätä tulisi välttää.
Kansanäänestyskeskustelu on vaarassa urautua mielikuvien varassa tapahtuvaksi mykkien vuoropuheluksi. Käytettävissä oleva aika ei salli niin laajoja ja perusteellisia kampanjoita, että äänestäjien tiedollinen taso voisi merkittävästi nousta.
Unionin jäsenyys on lisäksi niin moniulotteinen ja särmikäs asia, ettei sen haltuunotto pelkästään tietoa lisäämällä ole mitenkään mahdollinen. Syytä olisikin pyrkiä linjaamaan keskustelua joidenkin keskeisten maamerkkien ja olennaisten asiakokonaisuuksien mukaan.
Kansalaiskeskustelun voisi linjata kolmenlaisiin teemoihin. Sen piiriin kuuluvat luonnollisesti asiat, joissa unionilla on toimivalta ja jotka siten automaattisesti ovat keskustelun piirissä.
Toisen kokonaisuuden muodostavat asiat, joilla on yhteiskuntapolitiikan linjauksiin ja tavoitteisiin liittyvää merkittävää mutta usein epäsuoraa vaikutusta.
Kolmanneksi on sitten joukko kysymyksiä, jotka joiltakin osiltaan ovat kytkettyinä unioniin mutta pääasiassa ovat puhtaasti kansallisia kokonaisuuksia.
Luonnollisesti kansalaiskeskustelussa ensimmäisen tyypin asiat ovat pinnalla. Keskustelu painottuu asioihin, joihin unionin jäsenyydellä on todellisuudessa vaikutusta.
Usein kuulee esitettävän kysymyksen, eikö jäsenyydessä ole kyse muusta kuin maataloudesta tai aluepolitiikasta, koska niistä niin paljon puhutaan. Vastaus on tähän, että toki jäsenyys merkitsee paljon muutakin, mutta unionin suora vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan tulee vain harvojen sektoreiden kautta, koska vain harvat asiat lopultakin kuuluvat unionin toimivaltaan.
Maatalous, rakennepolitiikka ja esimerkiksi kauppapolitiikka kuuluvat näihin. Mutta esimerkiksi työelämän kysymykset ovat suuremmaksi osaksi asioita, joista unioni ei päätä, vaan jotka ovat jääneet kansalliselle tasolle ja työmarkkinavoimien päätettäväksi ja kuuluvat siten kolmanteen asiatyyppiin. Sosiaalipolitiikan kysymykset ovat laajasti ottaen tämänkaltaisia.
Toisen asiatyypin eli yhteiskuntapolitiikan suurten linjojen vetämisen soisi nousevan enemmän esille. Unionin jäsenyys tai sen ulkopuolella pysyminen muokkaavat olennaisesti suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden valintoja.
Esimerkiksi turvallisuuspolitiikassa valinnalla on olennainen ero. Sama koskee talouspolitiikkaa ja esimerkiksi kauppapolitiikkaa.
Kansanäänestykseen valmistautuessa tulisi pitää mielessä, että vaikka siinä on kyse yksinkertaisesti siitä, tuleeko Suomesta unionin jäsen vai ei, valinnan seuraukset ulottuvat syvällisesti Suomen kehitykseen.
Keskustelussa tulisi nostaa nykyistä paljon voimakkaammin esiin valintojen seuraamukset, vaikkei niitä numeraalisesti voidakaan tuoda esille konkreettisina vaihtoehtoina.
Kansalaisten tulisi voida hahmottaa, mitä heidän valinnoistaan seuraa. Siksipä pitäisi puhua myös siitä, mitä Suomi voi tehdä unionin jäsenenä ja mitä taas sen ulkopuolella.
Esko Antola
Turun Eurooppa-foorumin ohjelmistoon kuuluu perjantaina 30.8.2019 Esko Antola -luento, jossa pääpuhujana on professori Helen Wallace.
