Suomalaisia kannustettiin syömään jäkälää sadan vuoden ajan – edes Lönnrotin kannustus ei auttanut

Jäkälä koitettiin saada 1800-luvulla osaksi suomalaisten ruokavaliota, kun pettuleipää alettiin pitää 1800-luvun alussa huonona vaihtoehtona. Oppineet, kuten Elias Lönnrot, pitivät jäkälää hyvänä katovuosien ruokavaliona.

Sinnikäs jäkälän tarjoaminen osaksi ruokavaliota selviää vanhoista lehtiaineistoista. Historiantutkijat louhivat Turun yliopistossa digitaalisin menetelmin koko sanoma- ja aikakauslehtiaineistoa ennen vuotta 1920. Tuloksena oli muun muassa uutta tietoa kotimaisen jäkälävalistuksen pitkästä linjasta.

Kalevan luojana tunnettu Elias Lönnrot oli myös lääkäri ja varhainen lehtimies. Vuodelta 1857 olevaa Lönnrotin tekstiä toistettiin lehdissä pisimpään, yli 60 vuoden ajan. Lönnrot hyödynsi tekstissään aiempia lehtitekstejä ja otti niistä suoria lainoja. Hän myös kokosi opaskirjan Neuvoja erästen jäkäläin käyttämisestä ruuaksi. Opas julkaistiin vuonna 1857.

Erityisen paljon huomiota sai teoksen loppuosa, jossa epäilijöitä pyritään saamaan ojennukseen:

Ja jos joku todella olisikin havainnut jäkäläleivästä ei voivansa hyvin, niin onpa monta muutakin hyvää ja terveellistä ruokaa, jota erinäiset ihmiset eivät saata syödä. Yksi ei saata syödä hapanta piimää, toinen ei voita, kolmas ei suolakalaa, neljäs ei kalan mätiä, viides ei mansikoita, mutta siitä ei kuitenkaan muut kuin hullut päätä happamen piimän, voin, suolakalan, mädin ja mansikoiden olevan terveydelle vahingollisia ruokia.

– Hyvistä neuvoista huolimatta kansa pysyi penseänä jäkälälle. Sitä käytettiin paikoin huonoina vuosina, mutta nälkävuosina saatu huono maine oli tiukassa. Paremmin jäkälä menestyi rehun aineksena eli karjan hätäruokana, toteaa jäkälävalistusta tutkinut dosentti Petri Paju Turun yliopiston tiedotteessa.

Useimmin jäkälää ylistettiin vuonna 1917, jolloin Suomen lisäksi monessa muussakin maassa kärsittiin ruokapuolaa ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumousten vuoksi. Useat tahot, kuten valtion kotitaloustoimikunta, yrittivät patistaa suomalaisia keräämään metsästä jäkälää, sieniä ja muita luonnonantimia. Lisäksi jaettiin neuvoja jäkäläleivän ja muiden pula-ajan ruokien tekoon. Vielä toisen maailmansodan aikana jäkäläreseptit pääsivät esille kokoomateoksessa luonnon ruoka-aineista.

Aiempi historiantutkimus on osoittanut, että nälkävuosina 1867–1868 tehty jäkäläleipävalistus saattoi jopa pahentaa nälkäkatastrofin kuolleisuutta. Köyhäinmajoissa ja työhuoneissa jaettiin nälkiintyneille ihmisille jäkäläjauhoista tehtyä leipää eli kyrsää, joka puutteellisesti valmistettuna myrkytti ihmisiä.