Olen aina lukenut paljon kirjoja. Tai oikeastaan pitäisi ehkä sanoa, että olen aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka lukee paljon kirjoja. Olen jo muutaman vuoden listannut itselleni ylös vuodessa lukemani kirjat. Muutama vuosi sitten kuitenkin havahduin siihen, ettei parin rivin raapustusta oikein voinut enää edes kirjalistaksi sanoa. Säikähdin kun tajusin, että nyt minulle on käynyt juuri niin kuin lehdissä on varoiteltu – keskittymiskykyni on rajoittunut, eikä siitä riitä enää kuin älylaitteiden näppäilyyn.
Paradoksaalisesti kävi kuitenkin niin, että keskittymiskyvyn palautukseen ratkaisu löytyi juuri älylaitteesta ja vihdoin ymmärsin myös vanhan sanonnan merkityksen: "Sillä se lähtee millä on tullutkin". Toissa kesänä löysin siis äänikirjat, joita olen siitä lähtien kuunnellut ahkerasti puhelimellani. Kun edellisvuoden kirjalistallani oli keikkunut vain reilut kymmenkunta luettua kirjaa, nyt määrä pomppasi hetkessä neljäänkymmeneen. Äänikirjojen myötä aloin myös lukea paperisia kirjoja enemmän. Usein olen tehnyt myös niin, että jos keskittymiskyky ei riitä uuden kirjan aloittamiseen, kuuntelen kirjaa ensin pari tuntia, ja kun se on päässyt kunnolla vauhtiin, siirryn paperiseen versioon.
Äänikirjojen myötä löysin hukkuneen keskittymiskykyni ja kadonneen lukuintoni uudestaan. Mutta äänikirjat eivät pelkästään toimineet kimmokkeena lukemiselleni, vaan jäivät elämään luettavien kirjojen rinnalle. Äänikirjoja kun voi kuunnella silloin kun muuten ei voi lukea. Pääasiassa kuuntelen äänikirjoja ajaessa autoa, laittaessa pyykkejä tai tiskatessa. Aiemmin tylsiltä tuntuneet hommat ovat alkaneet tuntua lähes mielekkäiltä, kun samalla on voinut upota tarinoiden pariin.
Kaikkein parasta äänikirjojen löytämisessä ei ehkä ollutkaan siis se, että aloin lukea enemmän, vaan se, että aloin siivota enemmän!
Jaana Pakarinen
Kirjoittaja on toimittaja.
