Lännen Media Tukholmassa: Rap-tähden uhri pääsi ääneen ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä
Oikeudenkäyntiä seurasivat paikan päällä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin edustaja ja Asap Rockyn äiti. Rapparia kuullaan torstaina.
Syyllistyikö rap-artisti Asap Rocky eli Rakim Mayers seurueineen Tukholman yössä pahoinpitelyyn vai oliko kyseessä itsepuolustus? Tätä kysymystä Tukholman käräjäoikeus alkoi selvittää tiistaina alkaneessa, maailmanlaajuiseksi uutiseksi nousseessa oikeudenkäynnissä.
Lännen Media seurasi tapahtumia kansainvälisen toimittajajoukon mukana oikeussalissa. Mayersia oli tullut paikan päälle tukemaan hänen äitinsä Renee Black, joka kommentoi tapahtumaa Dagens Nyheterille "painajaismaiseksi".
Mayersin vapauttamista vaatinut Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli lähettänyt paikalle panttivankikysymysten erityisedustajansa Robert C. O'Brienin.
Mayersia ja kahta hänen tuotantoryhmänsä jäsentä syytetään 19-vuotiaan miehen pahoinpitelystä Tukholman keskustassa kesäkuun lopussa. He saapuivat oikeussaliin yli kolmen viikon tutkintavankeuden jälkeen vankilavaatteissa, käsiraudoissa ja rauhallisen näköisinä.
Suurin osa ensimmäisestä oikeudenkäyntipäivästä kului todistusaineiston läpikäymiseen. Tiistaina ehdittiin kuulla vain 19-vuotiasta asianomistajaa. Hän vastasi kysymyksiin tulkin välityksellä persiaksi, joten myöhässä alkanut oikeuskäsittely venyi siinä määrin, että samalle päivälle suunniteltu Mayersin kuulustelu siirtyi torstaille.
19-vuotias vastasi kysymyksiin päättäväisesti, mutta tapauksen saamat mittasuhteet huomioon ottaen tyynenä. Hän tuli Ruotsiin vuonna 2015 turvapaikanhakijana ja on työskennellyt tiskarina. Hän kertoi kärsineensä noin tuhannen euron tulonmenetykset käsiensä haavojen takia. 19-vuotias vaatii Mayersiltä ja hänen seuralaisiltaan noin 13 000 euron vahingonkorvausta.
Todistusaineisto koostui paitsi sosiaalisissa medioissa levinneistä videoista sekä todistajalausunnoista, myös Mayersin tuotantotiimin välisistä tekstiviesteistä. Syyttäjä pyrki tekstiviesteillä osoittamaan, että videoita oli editoitu ja joitakin viestejä oli poistettu. Mayersin puhelinta ei esitutkintaa varten oltu onnistuttu löytämään.
Pullot nousivat oikeudenkäynnissä keskeiseen osaan. 19-vuotiaan asianomistajan mukaan Mayers seurueineen löi häntä kahdella pullolla, mutta puolustus on sanonut voivansa videoiden avulla vesittää väitteen.
Mayersin puolustusasianajaja Slobodan Jovicicin mukaan 19-vuotias asianomistaja oli käyttäytynyt tapahtumahetkellä uhkaavasti ja vaikuttanut huumeiden vaikutuksen alaisena olevalta. 19-vuotias kiisti olleensa päihtynyt.
Meyers myöntää esitutkinnassa heittäneensä asianomaisen maahan, astuneensa tämän kädelle sekä tönäisseensä häntä. Kaksi muuta syytettyä myöntävät osallisuutensa nujakkaan, mutta kohdistaneensa iskut kehonosiin, joista ei koidu vakavia vammoja. Kaikki kieltävät käyttäneensä lyömäasetta. Sen sijaan puolustus nosti esiin Mayersin henkivartijan saaneen verta vuotavan haavan kahakan alkuvaiheessa. Henkivartijan on määrä nousta todistajanaitioon torstaina.
Asiankäsittelyyn on varattu kolme päivää ja sen on määrä päättyä perjantaina.
Lue myös:
Asap Rockylle syyte pahoinpitelystä – yhdysvaltalaisartisti pysyy vangittuna Ruotsissa