Jopa yli tuhat taksilupaa syyniin: Viranomaiset tarkkailevat nyt, ovatko taksiyhtiöt hoitaneet velvoitteensa
Joka kymmenennen taksiliikenteen luvanhaltijan maksuvelvoitteet voivat joutua Liikenne- ja viestintäviraston Traficomin tarkempaan syyniin.
Taksiluvan haltijoita valvova Traficom on alkanut kesällä käydä läpi Verohallinnon kanssa, miten hyvin taksiyhtiöt ovat maksaneet veronsa ja muut julkisoikeudelliset maksunsa.
Traficomin johtava asiantuntija Pasi Hautalahti arvioi, että loppukesän ja alkusyksyn aikana Traficom katsoo noin 1 500 yhtiön maksujen hoitoa.
Tarkastettavien luvanhaltijoiden listan on Traficomille toimittanut Verohallinto. Listassa ovat mukana yhtiöt, joilla on puutteita maksuissa, joiden toiminimi on lakannut tai joiden rekisterimerkinnöissä on puutteita.
– Velvoitteiden hoito on yksi luvan myöntämisen edellytyksistä. Jos on verot maksamatta, ja ulosotossa on velkaa paljon maksukykyyn nähden, niin sitten lupaa ei voi myöntää. Kääntäen jos näitä tulee kesken lupakauden, niin ne ovat luvan peruuttamisperusteita, Hautalahti kertoo.
Suomessa on tällä hetkellä 10 843 taksiliikenneluvan haltijaa, mikä tarkoittaa, että Traficomin esitarkistuksessa on mukana noin joka kymmenes alan yhtiö.
Hautalahti arvioi, että valtaosalla tarkasteluun joutuvilla puutteet ovat niin vähäiset, ettei jatkotoimiin ole tarvetta.
– Hyvää on, että suuri osa on sellaisia, etteivät ne aiheuta edes pintapuolista tarkastelua.
Hautalahti arvioi, että selvityspyyntöjä aiotaan lähettää 1500:sta tarkistettavasta luvanhaltijasta noin 200:lle. Selvityspyynnöt on tarkoitus lähettää alkusyksyyn mennessä.
Traficom, Verohallinto ja poliisi ovat järjestäneet taksien kenttätarkastuksia eri puolilla Suomeen sen jälkeen, kun taksiuudistuksen sisältänyt uusi liikennepalvelulaki astui voimaan viime heinäkuussa.
Taksialan sääntely keveni uudistuksessa paljon aiempaan nähden. Uuden lainsäädännön aikana Traficom on huomauttanut, varoittanut tai vaatinut korjaustoimenpiteitä 211 taksiliikenneluvan haltijalle. Lisäksi poliisi ja Verohallinto voivat puuttua epäkohtiin.
Suurin osa Traficomin antamista huomautuksista tai varoituksista johtuvat Hautalahden mukaan siitä, etteivät kyydin hintatiedot tai kuljettajan ja luvanhaltijan nimet ole olleet riittävän selvästi näkyvissä.
– Muutamia on ollut, ettei autoja ole rekisteröity luvanvaraiseen käyttöön vaan yksityiskäyttöön.
Kenttätarkastuksia on määrä vielä loppuvuoden aikana lisää.
Taksiuudistus on saanut tutkimusten valossa ristiriitaisen vastaanoton. Traficomin keväällä julkaiseman tutkimuksen mukaan kansalaisista osa koki, että taksin saanti muuttui aiempaa vaikeammaksi. Lisäksi vapautunut hinnoittelu nosti joillain paikkakunnilla hintatasoa. Myös taksiala on kritisoinut osaa uudistuksista ja vaatinut lakia muutettavaksi.
Tuore Rinteen hallitus ilmoittikin korjaavansa taksiuudistusta, ja tuore liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) käynnisti heinäkuun alussa selvitystyön valmistelemaan lakimuutosta. Työn yhtenä osana Verohallinto selvittää harmaan talouden ilmenemistä taksialalla.
Yksikön johtaja Elina Thorström liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo, että vaikka lainsäädäntöhankkeen vaikutuksia pyritään selvittämään etukäteen, ei aivan kaikkea voi ennakoida, kun tietyn alan markkinoita muutetaan.
– Kun markkinoita avataan ja sääntelyä uudistetaan, niin usein menee hetken aikaa ennen kuin markkinat tasapainottuvat ja toimintatavat vakiintuvat. Vaikutuksia selvitetään nyt kattavasti syksyn aikana, sanoo Thorström.
Lue myös: DBTL:n taksisopimukset ovat tätä päivää
Taksiuudistus
Jälleen uudistuksessa
Taksialan sääntelyä vapautettiin merkittävästi Juha Sipilän (kesk.) johtaman hallituksen aikana. Taksiuudistus oli osa liikennepalvelulakia, ja se astui voimaan 1. heinäkuuta 2018.
Taksikuljettajana on oikeus toimia nykyisin, kun Traficom on myöntänyt ajoluvan.
Taksiyrittämiseen oikeuttavan taksiliikenneluvan sääntely keveni niin, ettei aiemmin pakollista 6 kuukauden taksikokemusta ja yrittäjäkoulutusta tarvittu. Taksiliikenneluvan haltijan vastuut kasvoivat entisestään, ja heidän vastuullaan on muun muassa kuljettajiensa lisäkouluttaminen.
Asemapaikalla pysymisen pakko ja päivystysvelvoite poistuivat, samoin sovittu enimmäishinnoittelu. Hinnoittelun ehtona voi olla jokin muukin kuin matkan kesto tai pituus.
Rinteen hallitusohjelman mukaan taksiuudistuksesta johtuneisiin hinnoittelu- ja saatavuusongelmiin tartutaan. Hallitus haluaa myös ehkäistä alan mahdollista harmaata taloutta.