Yhdysvallat

Yhdysvaltain liittovaltio aloittaa teloitukset ensi kertaa yli 15 vuoteen – "suurin yllätys on, että kesti näin kauan"

Oikeusministeri William Barr (vas.) ilmoitti torstaina, että Yhdysvaltain liittovaltio jatkaa kuolemantuomioiden täytäntöön panoa. Presidentti Donald Trump on kannattanut kuolemanrangaistusta.

Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet oikeusministerin ilmoittamaa ja presidentin kannattamaa järjestelyä.

Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Yhdysvaltain liittovaltion jatkamaa päätöstä koskien kuolemantuomioiden toimeenpanoa yli 15 vuoden tauon jälkeen.

Päätöksestä kertoi maan oikeusministeri William Barr torstaina. Viiden murhaajan tuomiot pannaan täytäntöön joulukuussa 2019 ja tammikuussa 2020, kertoo The New York Times. Tuomiot pannaan täytäntöön pentobarbitaali-nimisellä lääkeaineella.

Kuolemanrangaistus sisältyy liittovaltion lainsäädäntöön, mutta siitä annettuja tuomioita ei ole pantu täytäntöön sitten vuoden 2003. Presidentti Donald Trump on kuitenkin kannattanut tuomiota.

Kuolemantuomiota vastustavat yhdistykset ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä päätökseen. Esimerkiksi perustuslain takaamien oikeuksien toteutumista valvova American Civil Liberties Union kritisoi päätöstä ja sen aikataulutusta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Tapausten arviointiin tarvitaan aikaa, eikä niiden niputtamiseen ja kiirehtimiseen tällä tavalla ole mitään perusteita, ryhmän edustaja Cassy Stubbs sanoi BBC:n mukaan.

Death Penalty Information Centerin edustaja Robert Dunham puolestaan totesi, ettei ministerin ilmoituksen valitettavuudesta huolimatta ollut yllättynyt siitä.

– Presidentti Trump on kuolemanrangaistuksen vankka kannattaja, Dunham totesi.

– Ei ole siis yllättävää, että hän haluaa edistää tuomioiden täytäntöönpanoa. Suurin yllätys on, että siinä kesti näin kauan.

Liittovaltion ohella maan 50 osavaltiosta 29 sisällyttää kuolemantuomion lainsäädäntöönsä, vaikka osassa niistä rangaistusta ei ole pantu täytäntöön vuosiin.

Tällä hetkellä noin 2 700 vankia Yhdysvalloissa odottaa kuolemantuomion täytäntöönpanoa rangaistusta vastustavan kansalaisjärjestö Death Penalty Infon tilastojen mukaan

Vuosittain maassa toimeenpantujen kuolemantuomioiden määrä on laskenut 1990-luvun huippuvuosista tuntuvasti. Vuonna 1998 tuomioita langetettiin 295 ja pantiin täytäntöön 68 kappaletta. Vuonna 2018 tuomioita annettiin 43 ja toteutettiin 25 tapauksessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Yrittäjä
Hieno uutinen
Nyt vaan pitäisi pikaisesti purkaa nuo jonot. Kun tuomio on tullut, annetaan vuosi aikaa valittaa tai tuoda uusia todisteita, jos niitä ei vuodessa tule, niin tuomio täytäntöön heti kun vuosi on täynnä. Vanhat jonot voisi purkaa tehokkaasti vaikka viikossa pois. Ymmärrän, että joukkoon saattaa kuulua joku, joka ei ehkä juuri siihen rikokseen ole syyllinen, mutta tuskinpa ihan pulmusiakaan ovat. Aina kun tehdään asioita, on mahdollisuus virheisiin, mutta niiden ei pidä olla edistyksen jarruna.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Hieno uutinen
Yrittäjä: "Ymmärrän, että joukkoon saattaa kuulua joku, joka ei ehkä juuri siihen rikokseen ole syyllinen, mutta tuskinpa ihan pulmusiakaan ovat. Aina kun tehdään asioita, on mahdollisuus virheisiin, mutta niiden ei pidä olla edistyksen jarruna."

Se asian vähemmän hieno puoli on USA:n oikeusjärjestelmän rahavetoisuus. Oikeudenkäynnit maksavat ja kun kaikilla ei ole varaa niin huomattavan usein kuolemantuomion saa köyhä ja/tai musta.
Joskus jo vuosia sitten USA:n oikeustieteen opiskelijat kävivät 'tiheällä kammalla' läpi kaikki kuolemantuomiot. Oikeudenkäynneistä löytyi vakavia puutteita, tekaistuja todisteita ja ties mitä. Kun sitten vielä lisäksi voitiin käyttää DNA-näytteitä joita ei vielä tuomioiden aikaan käytetty niin selvisi että syyttömiä oli teloitettu, ei joku kuten Yrittäjä väitti, vaan parisen sataa.

Kun Yrittäjä on sitä mieltä että edistyksen nimissä voi vähän hutiloidakin, ei saa olla kehityksen jarruna, niin esitän kysymyksen.
Kun Suomessa harmaa talous on ongelmana niin voitaisiinko verotarkastusten tasoa laskea. Saataisiin useampia kiikkiin, toki joukossa joku syytönkin.